Oskari Katajisto tahtoo johtajaksi – ”Ollut mielessäni ja sydämessäni jo pidemmän aikaa” - Viihde - Ilta-Sanomat

Oskari Katajisto tahtoo johtajaksi – ”Ollut mielessäni ja sydämessäni jo pidemmän aikaa”

Näyttelijä Oskari Katajisto on hakenut uutta työtä.

15.4.2015 20:43

Tähtinäyttelijä Oskari Katajisto, 49, tahtoo uuteen rooliin. Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä on hakenut kaupunginteatterin johtajaksi – Jyväskylään.

Katajiston nimi on keskiviikkona julkistetulla 21 kandidaatin listalla. Toinen tunnettu teatteripomoksi haluava näyttelijä on Raid-sarjasta kuuluisuuteen ponkaissut Kai Lehtinen.

Sekä Katajiston että Lehtisen kohdalla tehtävään pätevöittää teatteritaiteen maisterin tutkinto. Molemmilla on myös ohjaajakokemusta. Katajiston CV:stä löytyy myös työtä käsikirjoittajana.

– Teatterin johtajuus on ollut mielessäni ja sydämessäni jo pidemmän aikaa. Jyväskylässä on kiinnostava ja huikeassa nosteessa oleva suuri teatteri suurelle yleisökatteelle, Katajisto perustelee hakemustaan IS:lle.

– Kiinnostavaa on myös se, että Jyväskylä on historiallisesti tunnettu opiskelijakaupunki. Siellä, missä opiskelijoita, siellä myös elämän ja kulttuurin säpinää.

Teatterinjohtajan virka täytetään 5 + 3 vuoden määräajaksi elokuun alusta tai sopimuksen mukaan. Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta valitsee johtajan aikaisintaan 6. toukokuuta.

Vuonna 1961 perustettu Jyväskylän kaupunginteatteri toimii vuonna 1982 valmistuneessa Alvar Aallon suunnittelemassa teatteritalossa. Suuri näyttämö vetää 551 ja pieni näyttämö 98 katsojaa. Vuosittain yleisöä teatterissa käy noin 60 000 silmäparin verran.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?