Tiesitkö? Nämä julkkikset ovat kaksosia - Viihde - Ilta-Sanomat

Tiesitkö? Nämä julkkikset ovat kaksosia

Scarlett Johansson kaksoisveljensä Hunter Johanssonin kanssa.

Julkaistu: 10.4.2015 18:41

Monella julkkiksella on kaksoissisko tai -veli, jotka ovat aivan tunnettujen sisarustensa kopioita.

Osassa Yhdysvaltain osavaltioita vietetään tänään 10. huhtikuuta sisarustenpäivää. Vuodesta 1999 vietetyn juhlapäivän tarkoituksena on muistaa sisariaan, samaan tapaan kuin vanhempia muistetaan äitien- ja isänpäivänä.

Hollywood-tähdillä on enemmän ja vähemmän kuuluisia sisaruksia, mutta tiesitkö että muun muassa näillä julkisuuden henkilöillä on kaksoissisar?

Brasilialaismalli Gisele Bündchen kaksoissisar Patricia syntyi viisi minuuttia Giselen jälkeen. Latinokaunottarilla on toistensa lisäksi neljä siskoa Raquel, Graziela, Gabriela ja Rafaela.

Näyttelijä Scarlett Johanssonin kaksoisveli Hunter Johansson on niin ikään näyttelijä. Lapsena näyttelijän työt aloittaneet sisarukset esiintyivät yhdessä elokuvassa Manny & Lo vuonna 1996.

Näyttelijä Ashton Kutcherin kaksoisveljellä Michaelilla todettiin nuorena cp-vamma ja hänelle tehtiin sydämensiirto 13-vuotiaana.

– Ashton pysyi rinnallani koko ajan. Hän näytti millaista veljien välinen rakkaus voi olla, Michael on kertonut nuoruudestaan People-lehdelle.

Aikoinaan teinityttöjen sydämiä murskannut, Backstreet Boysin Nick Carterin pikkuveljellä Aaron Carterilla on Angel-niminen kaksoissisko.

– Meillä on ehdottomasti kaksosten välinen yhteys. Se ei ole niin, että rakastaisin kaksoissisartani enemmän kuin muita sisariani. Meillä on vain eräänlainen suurempi yhteys, Angel on kertonut Huffington Postin haastattelussa.

Aaron Carter saattoi sisarensa alttarille tammikuussa 2014.

Näyttelijä Jon Heder tuli tunnetuksi roolistaan vuoden 2004 komediaelokuvassa Napoleon Dynamite. Moni ei tiedä, että hänen kaksoisveljellään Dan Hederillä oli myös oma panostuksensa hittielokuvassa. Dan nimittäin työskenteli elokuvan tehosteiden parissa.

Kanadalaisnäyttelijät Aaron Ashmore ja Shawn Ashmore ovat kaksosia. Aaron on näytellyt muun muassa Smallville- ja Warehouse 13 -sarjoissa, Shawn on tuttu Animorphs-sarjasta ja X-men elokuvista.

Dj Samantha Ronsonin kaksoissisko Charlotte Ronson on tullut tunnetuksi muotisuunnittelijana. Sisarusparveen kuuluu myös muusikkoveli Mark, jonka hitti Uptown Funk soi läehs tauotta radiossa tällä hetkellä.

Kaksoisveljet Benji ja Joel Madden ovat tulleet tunnetuiksi Good Charlotte -bändistään. Viisi minuuttia veljeään ennen syntynyt Benji toimii yhtyeen kitaristina, kun taas Joel on yhtyeen laulaja-sanoittaja. Joel on naimisissa seurapiirijulkkis Nicole Richien kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?