Auli, Aulikki

Viihde

Paljastuiko Temptation Island -parin ratkaisu jo? Julkaisevat söpöjä pusukuvia somessa - Varo juonipaljastuksia!

Julkaistu:

temptation island
Temptation Island -parin sometilit ovat täynnä yhteistä hempeilyä. Varo juonipaljastuksia!
Temptation Island -ohjelmassa mukana olevista neljästä parista jo kaksi on ehtinyt paljastaa suhteensa nykyisen tilan, ja nyt myös kolmannen parin nykytilanne näyttäisi olevan selvillä.

Pareista jo Rita Niemi ja Aki Manninen ovat kertoneet olevansa edelleen yhdessä, ja pari menikin kihloihin pian ohjelman kuvausten jälkeen. Parin perheessä on nykyisin myös yhteinen koira.

Yllätyksiä eivät tarjoa myöskään enää Simo Pölösen ja Jasmin Judinin suhde, sillä pari alun alkaenkin katkolla ollut suhde on saanut jo viimeisen niittinsä ohjelmassa. IS tavoitti kaksikon pari viikkoa sitten, jolloin Simo kertoi, ettei kaksikko ole enää juuri lainkaan tekemisissä.

Mikäli haluat välttyä uusilta juonipaljastuksilta, kannattaa lukeminen lopettaa tähän.

Pareista rakastuneimmalta koko ohjelman ajan vaikuttaneet Nina Vanhatalo ja Jere Hänninen näyttävät olevan edelleen tiiviisti yhdessä. Molemmat ovat julkaisseet Instagram-tileillään runsaasti yhteiskuvia ja söpöilyä. Jere näyttää viihtyvän myös Ninan luona Lontoossa.

Nina julkaisi maaliskuun alussa kaksikosta yhteiskuvan Lontoon Stamford Bridgellä, joka on jalkapalloseura Chelsean kotistadion.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Jere puolestaan on julkaissut parista pusukuvan, jonka yhteyteen hän on kirjoittanut herkän vuodatuksen rakkaudestaan. Tekstin lopussa hän ilmoittaa parin menevän vielä jonain päivänä naimisiin.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

– Elämässäni on tärkeää monet asiat. Miettiessäni päädyin tulokseen jossa kaksi asiaa nousi ylitse muiden. Toiselle olen antanut paljon, se on intohimoni, se on elämän asenteeni. Toinen taas on pieni asia maapallolla mutta se pieni timantti on loiste silmissäni. Se jonka vuoksi loistan ihmisten edessä. Kaiken hyvän mielentilan lähde. Tuo pieni asia saa minut päivä toisensa jälkeen tuntemaan itseni onnistuneeksi vaikken mitään ole saavuttanutkaan, saa minut tuntemaan että olen tärkeä, olen oma itseni ja minun ei tarvitse muuttua. Elämän vaakani on kallistunut totaalisesti tämän pienen ihmisen puolelle. Tämän ihmis sielun tulen, haluan ja tahdon saamaan vaimokseni, Jere kirjoitti kuvan yhteydessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnettu miljardööripari löydettiin kuolleena Kanadassa – poliisi: olosuhteet ”vaikuttavat epäilyttäviltä”

    2. 2

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    3. 3

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    4. 4

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    5. 5

      Käsiase laukesi ravintolassa Turussa

    6. 6

      Carrie Fisherin koira katsoi uuden Star Wars -elokuvan – reagoi suloisesti nähdessään edesmenneen emäntänsä valkokankaalla

    7. 7

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    8. 8

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    9. 9

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    10. 10

      Johannes valittiin helsinkiläisen lukion Lucia-pojaksi – yksi asia ratkaisi valinnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    2. 2

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    3. 3

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    4. 4

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    5. 5

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    6. 6

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    7. 7

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    8. 8

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi? -ohjelman kuvaukset keskeytyivät dramaattisesti: Kilpailijan äiti kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan

    10. 10

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnettu miljardööripari löydettiin kuolleena Kanadassa – poliisi: olosuhteet ”vaikuttavat epäilyttäviltä”

    2. 2

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    3. 3

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    4. 4

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    5. 5

      Käsiase laukesi ravintolassa Turussa

    6. Näytä lisää