Tajuttomana löydetyn Joni Mitchellin vointi kohentunut – “Hän vahvistuu” - Viihde - Ilta-Sanomat

Tajuttomana löydetyn Joni Mitchellin vointi kohentunut – “Hän vahvistuu”

71-vuotias laulaja löytyi kotoaan tajuttomana keskiviikkona.

4.4.2015 23:15

Laulaja kiidätettiin sairaalaan, missä hän joutui tehohoitoon.

Mitchell on lehden mukaan aikaisemmin kertonut kärsineensä Morgellonin taudista, joka tunnetaan myös syöpäläisharhaluulona. Taudista kärsivä kokee, että hänen ihonsa alla liikkuu loisia, vaikka niitä ei ole.

Mitchellin vointi on nyt kohentunut, mutta hän on edelleen sairaalassa tarkkailussa.

– Olemme tyytyväisiä hänen vointinsa kohentumiseen ja hän vahvistuu päivä päivältä, laulajan tiedottaja kertoi.

Aiemmin Mitchellin kerrottiin olevan hereillä ja hyvällä tuulella.

Joni Mitchell on säveltänyt lukuisia hittejä, joiden joukossa ovat esimerkiksi Free Man In Paris ja All I want. Mitchell oli yksi 1960-luvun tärkeimpiä muusikoita, ja hänen kappaleistaan on tehty useita cover-versioita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?