Top Gearin tuottajan viesti vuoti julkisuuteen – huhut erosta alkoivat - Viihde - Ilta-Sanomat

Top Gearin tuottajan viesti vuoti julkisuuteen – huhut erosta alkoivat

Top Gearin pitkäaikaisen tuottajan epäiltiin eroavan sähköpostiviestin sisällön vuodettua julkisuuteen.

31.3.2015 12:33

Top Gear -autourheiluohjelman vastaava tuottaja Andy Wilmanin huhuttiin eroavan suosikkiohjelmasta julkisuuteen vuotaneen sähköpostiviestin vuoksi.Viestissä Wilman väitetään kiittää ohjelmassa työskennelleitä henkilöitä ja kaikkia, joiden kanssa on saanut työskennellä vuosien varrella.

Autoilusivusto Jalopnikin julkaiseman sähköpostiviestin otsikkona oli ”Au revoir” eli hyvästi ranskaksi. Sivusto on julkaissut viestin sisällön verkkosivuillaan.

– Ainakin jätimme ihmiset haluaan lisää. Ja jo pelkästään se, kun ajattelet asiaa, on aikamoinen saavutus ohjelmalta, joka alkoi 13 vuotta sitten. Meillä oli paljon naurua, meillä oli paljon kiistoja. Matkustimme uskomattomiin paikkoihin ja joihinkin paskalääviin. Me melkein tapoimme juontajan, meidän piti juosta rajalle, Wilman muistelee viestissä.

– Kaiken tämän aikana teimme televisiota, joka oli kaunista katsella ja kuunnella. Emme koskaan lipsuneet työmoraalista. Kaikki tässä epätoimivassa perheessä halusivat aina tehdä sen mikä oli show’lle parhaaksi, siitä ei horjuttu. Jeremy, Richard ja James, jäävuoren näkyvä osa, saivat suurimman osan huomiosta ja ylistyksestä. Mutta kaikki te omilla kentillänne kudoitte valtavasti, jotta saimme aikaan tämän unohtumattoman kuvakudoksen, Wilman kiittelee sarjan työntekijöitä.

Top Gearin pitkäaikainen juontaja Jeremy Clarkson ja Wilman ovat olleet ystävyksiä kouluajoista saakka. Clarksonin epäillään lyöneen sarjan tuottajaa Oisin Tymonia kuvauspäivän päätteeksi, koska hotellissa ei ollut tarjolla lämmintä ruokaa. BBC oli antanut tähtijuontajalle jo viime toukokuussa viimeisen varoituksen epäsopivasta käytöksestä. Yhtiö sanoi erotiedotteessa, ettei päätös potkuista ollut helppo, mutta heillä ei ollut muita vaihtoehtoja.

Kiistanalaisen Clarksonin juontajakollegat James May ja Richard Hammond ovat myös vihjailleet jättävänsä suosikkisarjan Clarksonin potkujen jälkeen.

Paparazzit kuvasivat Andy Wilmanin viime viikolla.­

Edit: Otsikkoa ja juttua muokattu klo: 13:53 BBC:n tiedotteen jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?