Anja, Anita

Viihde

Katsoitko eilen Napamiehet? Lue, kuinka eläimellistä sarjaa kuvattiin!

Julkaistu:

Tv-lehti kulisseissa
Janne Reinikaisen ja Tommi Korpelan komediasarjan kuvauksissa vilisee karvaisia eläimiä – ja melkein todellisia ihmisiä. IS vieraili sarjan kuvauksissa.
Keskellä olohuonetta seisoo kylpyamme. Olemme Tommi Korpelan kodissa – tai Tommi Korpelan esittämän Tommi Korpelan kodissa, poikamiesboksissa, jossa asuu myös koira nimeltä Luna. Sohvalla istuskelee kissaongelmista kärsivä Janne Reinikainen ( Janne Reinikainen), ja samalla, kun kissoista keskustellaan, pitäisi koiran katsoa sinne, missä on kamera.

Tällaisista lähtökohdista starttaavat Nelosen uuden Napamiehet-draamakomedian kuvaukset. Kahdeksanosaisessa sarjassa fiktiiviset Tommi Korpela ja Janne Reinikainen potevat fiktiivistä keski-iän kriisiä ja päättävät osallistua haastavaan ultrajuoksuun. Eri tasoilla leikkivässä sarjassa päätähdet myös tekevät tv-sarjaa.

Napamiehet on jo nähty kokonaisuudessaan maksullisessa Ruutu+-palvelussa. 28. maaliskuuta se saapui myös Neloselle, jossa sarjaa esitetään nyt lauantai-iltaisin kello 19.30.

Niin ohjaajana kuin käsikirjoittajanakin toimii Janne Reinikainen – siis tässä oikeassa sarjassa.

– Pääteemana on miesten välinen ystävyys, kertoo Janne hetkeä ennen kuvausten alkamista.

– Ehkä tuo keski-iän kriisi ei ole täysin tuulesta temmattu. On kuitenkin katsojien tehtävä päätellä, kuinka paljon oikeasti itseä on mukaan laitettu.

”Olemme kuin vanha aviopari”

Piukeassa kimallepaidassa tepastelevaa Tommi Korpelaa katsellessa tulee nopeasti tulokseen, ettei tässä tosissaan olla omaa persoonaa paljastelemassa.

– Tunnistan kyllä hahmoni: tämä Tommi on nopea käänteissään, aika tyytyväinen itseensä, yksinkertainen ja kiltti, pohtii Tommi.

Ammatillinen aviosuhde tuo tekemiseen vaivattomuutta.

Hän allekirjoittaa myös sarjan ystävyyssuhteen todenperäisyyden. Janne ja Tommi ovat tuttuja jo Teatterikoulun ajoilta, 23 vuoden takaa.

– Olemme Jannen kanssa kuin vanha aviopari, jolla oikeassakin elämässä on samanmoinen suhde takana kuin näillä tyypeillä. Ammatillinen aviosuhde tuo tekemiseen vaivattomuutta. Mutta juu, enhän minä tässä asussa ihan kotonani ole. Enkä kotonani.

”Tommi se vasta eläin onkin!”

Meneillään on loppukesä ja kuvausten loppusuora. Reissattu on jo Lapissa ja ympäri Helsinkiä eri kuvauspaikoilla. Nyt Tommi-hahmon asuntona toimii taidetyötila Helsingin Vallilassa, ja päivän aikana kuvataan seitsemän kohtausta. Paikalla on parikymmentä henkeä tekniikan väestä apulaisohjaajaan, maskeeraajaan ja puvustajaan.

– Luna-koiralla on tänään pitkä työpäivä, kertoo tuotantoyhtiön markkinointipäällikkö Helena Mielonen.

Herkkupaloja kaivellaan ahkerasti, sillä toisinaan näyttelijälle on vaativaa jopa pelkkä nojatuolissa istuminen. Ainakin koiranäyttelijälle.

– Kyseessä on tuottaja Misha Jaarin oma koira, joten se on onneksi tottunut tähän porukkaan jo. Mukana viime aikoina on ollut myös kissa, papukaija ja kyyhkynen.

– Ja Tommi se vasta eläin onkin, vitsailee Reinikainen, mutta vaikenee, sillä kuvaus on valmiina alkamaan.

Kaverusten kolmatta pyörää esittää Tero Koponen, ja hän ottaa käteensä siivousmopin. Janne ja Tommi relaavat retrosohvilla ja aloittavat kameroiden käydessä tehokkaan dialogin.

”Lassiekin on mahtanut välillä vihata duuniaan”

Tuotantopäällikkö Jonas Nourisson kertoo, että kohtauksesta selvitään yleensä muutamalla otolla. Paljon riippuu eläimistä. Kyyhkynen ei välttämättä käskien lennä. Nytkin ottoja on enemmän, sillä Luna onnistuu läähättämään juuri väärässä kohdassa.

– Mieti, kuinka Lassiekin on mahtanut välillä vihata duuniaan, murjaisee Tommi.

Apulaisohjaaja Tiina-Mari Pitkänen toteaa sarjan teon olleen hauskaa ja eläväistä.

Kohtauksesta selvitään yleensä muutamalla otolla. Paljon riippuu eläimistä. Kyyhkynen ei välttämättä käskien lennä.

– Paljon on naurattanut. Se lienee hyvä asia, kun kyseessä on komedia. Pidän kovasti käsikirjoituksesta, ja on hienoa, että Janne itse ohjaa. Konkareilta oppii paljon itsekin.

Paikalla päivystää myös puvustuksen konkari, Tiina Kaukanen, joka on iloinen asujen tärkeästä roolista tässä sarjassa.

– Koska pojat esittävät itseään, on puvustuksen erityispiirteenä se, että asuilla viedään hahmoja pidemmälle, dandympaan suuntaan. Mukisematta he ovat suostuneet räiskyvimpiinkin ehdotuksiini. Se eräskin uskomattoman oranssi pellavapikkutakki...

Työnteon tunnelma vaikuttaa vapautuneelta. Mielonen kertoo, että lähes samalla remmillä on tehty jo paljon yhteisiä töitä, joten porukka on hitsautunut hyvin yhteen. Kaikki auttavat kaikkia, jos oman tontin hommilta aikaa jää.

Janne sujahtelee luontevasti roolista toiseen, eikä ole kokenut haastavaksi ohjaajuuden ja näyttelijyyden yhdistämistä. Tommi määrittelee sarjan olemusta yllättäväksi.

– Tämä on tällaista ultimate-poikamiesjuttua – eihän kellään ole olohuoneessa kylpyammetta!

Ohjelman tekemiseen tarvitaan:

4 eläintä. Mukana on kissa, koira, kaksi lintua sekä pulloon teljetty kummitus.

57 kuvauspaikkaa. Napamiehiä on kuvattu Lapissa ja ympäri Helsinkiä.

5 kieltä. Sarjassa käytetään suomea, venäjää, ruotsia, englantia sekä viittomakieltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hamilton otti kärkipaikkansa takaisin, suomalaiset iskuasetelmissa – IS seuraa Yhdysvaltain GP:tä

    2. 2

      Nokkakolari liukkaalla tiellä Lappeenrannassa – nuori mies kuoli

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    5. 5

      Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    8. 8

      Kopelointia, huorittelua, vihjailua... Kansanedustajanaiset kertovat työssään kohtaamasta häirinnästä

    9. 9

      Vakava 2 henkilöauton ja rekan kolari Loviisassa: 4 aikuista ja 2 lasta sairaalaan, 6-tie poikki

    10. 10

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    6. 6

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    7. 7

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hamilton otti kärkipaikkansa takaisin, suomalaiset iskuasetelmissa – IS seuraa Yhdysvaltain GP:tä

    2. 2

      Nokkakolari liukkaalla tiellä Lappeenrannassa – nuori mies kuoli

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    5. 5

      Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

    6. Näytä lisää