Anja, Anita

Viihde

Michael Monroe liikuttui kyyneliin TVOF-livelähetyksessä

Julkaistu:

TVOF
Monroe muisteli lähetyksen aluksi vastikään edesmennyttä Pentti-isäänsä.
Tänään alkaneet The Voice of Finland -laulukilpailun livelähetykset saivat tuomari Michael Monroen saman tien liikuttuneeksi. Michael muisteli heti suoran lähetyksen aluksi edesmennyttä Pentti-isäänsä ja liikutus purkautui kyyneliksi tv-kameroiden edessä.

Michael Monroe kiitti TVOF:n aluksi ihmisiä siitä, että he ovat ottaneet osaa Monroen suruun hänen isänsä Pentti Fagerholmin kuoleman johdosta. Samalla hän kertoi, että Pentti Fagerholmin hautajaiset olivat eilen torstaina.

– Pentti oli todellinen The Voice of Finland, Michael totesi legendaarisesta radiokuuluttajaisästään.

– Pentti oli ihana ihminen, jolla oli loistava huumorintaju. Hän myös tykkäsi katsoa Voicea.

Michael oli myös sitä mieltä, että hänen isänsä muistoa kunnioitetaan parhaiten klassiseen esiintyjien tyyliin.

– Show must go on, liikuttunut Michael sanoi.

Michael Monroen isä Pentti Fagerholm kuoli helmikuussa. Hän oli kuollessaan 80-vuotias.

Pentti Fagerholm oli pitkäaikainen Ylen kuuluttaja ja toimi myös radiossa esimiehenä.

Fagerholmin pitkäaikainen työtoveri Heikki Peltonen muisteli ystäväänsä Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa. Peltosen mukaan Fagerholm arvosti radiokuuluttajan työssä aikataulutusta ja kielitaitoa.

TVOF-kilpailu käydään Turun Logomossa, ja katsojat pääsevät vaikuttamaan, ketkä kilpailijat pääsevät jatkoon. Monroen lisäksi tuomareina toimivat Tarja Turunen, Redrama sekä Yön Olli Lindholm.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    5. 5

      Useita autoja roihusi yöllä Vantaalla – poliisi: Palot sytytetty tahallaan, vahingot kymmeniä tuhansia euroja

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    8. 8

      Ville, 25, seurasi kärppää vuosia – sitten hän otti vuoden luontokuvan, josta ”söpöily on pidetty maukkaasti loitolla”

    9. 9

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    10. 10

      Heinäluoma puolusti Venäjä-suhteitaan: ”Oltaisiin Venäjän kanssa niin huonoissa väleissä kuin uskalletaan…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    5. 5

      Useita autoja roihusi yöllä Vantaalla – poliisi: Palot sytytetty tahallaan, vahingot kymmeniä tuhansia euroja

    6. Näytä lisää