Severi

Viihde

Suurin pudottaja -kilpailijan karut paljastukset - ”Olemme valinneet lihaville sopivan hauta-arkun sinulle”

Julkaistu:

paljastuskirja
Amerikkalaisen Kai Hibbardin kerrotaan kirjoittavan realitysarjan kokemuksista paljastuskirjaa.
Amerikkalaiseen Suurin pudottaja-ohjelmaan (eng. The Biggest Loser) osallistunut Kai Hibbard kirjoittaa New York Daily Newsin mukaan kirjaa kokemuksistaan realitysarjassa. Hibbard kertoo kirjassa yksityiskohtia siitä, mitä suositun painonpudotusohjelman kulisseissa tapahtuu. Painoaan tv-sarjassa pudottanut Hibbard sijoittui ohjelman kolmannella tuotantokaudella vuonna 2006 toiseksi.

– Ohjelma ei keksinyt lihavien kyykytystä, mutta hyödynsi sitä. Hänen (Hibbardin) ehdotus kirjasta oli niin mehukasta, sillä siinä välitetään tärkeää viestiä painosta ja terveydestä, kirja-alan työntekijä kertoo Daily Newsille.

Daily Newsin mukaan kirjassa väitetään, että Suurin pudottaja -ohjelma ei suostunut hankkimaan ohjelmassa kilpailleille uusia alusvaatteita, kun kilpailijoiden vanhat alushousut roikkuivat heidän päällään kilojen karistua. Kirjassa on myös kertomuksia väitetyistä kilpailijoiden keskeisistä kuherteluista sekä siitä miten ohjelman valmentajat käyttäytyivät, kun kamerat eivät olleet paikalla.

– Koko v***n sarja on lihavia ihmisiä häpäisevä katastrofi ja minua hävettää, että osallistuin siihen, Hibbard kertoi hiljattain New York Postin haastattelussa.

– Valmentajat sanoivat kilpailijoille sellaisia asioita kuin: ”Sinä tulet kuolemaan ennen kuin lapsesi kasvavat aikuisiksi”, ”Sinä tulet kuolemaan aivan niin kuin äitisikin kuoli”, ”Olemme valinneet sinulle lihaville sopivan hauta-arkun”. Sen lisäksi eräs tuotantoassistentti kehotti erästä kilpailijaa aloittamaan tupakoimisen, jotta tämän ruokahalu puolittuisi, Hibbard kertoi samassa haastattelussa.

Ikävät kommentit eivät jääneet ainoastaan kuvauspäiviin, vaan valmentajien kerrotaan lähetelleen ilkeyksiä myös tekstiviestein. Hibbard kertoi myös kärsineensä terveysongelmista ohjelman aikana.

– Hiukseni putosivat, kuukautiseni loppuivat ja nukuin vain kolme tuntia yössä.

NBC-kanavan mukaan kilpailijoiden terveyttä vahditaan tarkkaan koko ohjelman ajan.

Katso Hibbardin ennen ja jälkeen painonpudotusta kuvat täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    2. 2

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    8. 8

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    9. 9

      Suomi vei viime vuonna Lähi-itään ennätysmäärän sotatarvikkeita

    10. 10

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    4. 4

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    5. 5

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    6. 6

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    7. 7

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    8. 8

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    2. 2

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    6. Näytä lisää