Satu, Luukas

Viihde

Jutta Gustafsberg Annassa: ”Peruin häät äidin kuoleman takia”

Julkaistu:

Fitness-yrittäjä Jutta Gustafsberg joutui perumaan häänsä.
Fitness-yrittäjä ja Jutta ja puolen vuoden superdieetit -sarjasta tutun Jutta Gustafsbergin äiti sairastui viime vuonna vatsasyöpään, ja jo puolentoista kuukauden kuluttua hän menehtyi tautiin. Hautajaiset pidettiin marraskuussa.

Äidin kuolema vaikutti siihen, että Jutta siirsi myöhemmäksi helmikuuksi suunnitellut häät.

– Ei tuntunut hyvältä järjestää häitä ja hautajaisia samanaikaisesti. Sitoutuminen on tärkeää, mutta avioliitolla sinänsä ei ole minulle suurta merkitystä. Ei se meidän arkeamme muuttaisi. Olen ollut jo kahdesti naimisissa ja saanut viettää prinsessahääni, hän sanoo Anna-lehdessä.

Jutta Gustafsberg seurustelee Ari ”Godzilla” Kokkosen kanssa. Jutalla on myös 11-vuotias Max-poika.

– Yhteisen lapsen hankinnasta olemme luopuneet. Jossain vaiheessa sitä suunniteltiin, mutta järki ja mukavuudenhalu voittivat. Jos nyt saisimme vauvan, olisimme kuusikymppisiä, ennen kuin hän olisi aikuinen, Jutta miettii Annassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

  3. 3

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. 6

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  7. 7

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  8. 8

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  9. 9

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  10. 10

    Kiinan lähivuosien merkittävin tapahtuma alkaa: 4 asiaa, joita kannattaa seurata – pilaako Pohjois-Korea juhlatunnelman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  9. 9

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  10. 10

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

  3. 3

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. Näytä lisää