Senja

Viihde

Maksaisitko sinä 110 euroa tästä iskelmälevystä - nuori mies maksoi ja vielä alv:t päälle

Julkaistu:

ikivihreä
Helsinkiläiskuppilan baaritiskiä vuosia koristanut Kake Randelin cd-levy sai perjantaina uuden kodin.
Helsinkiläisen Bar Basen baaritiskiä on jo vuosien ajan koristanut myynnissä ollut iskelmälaulaja Kake Randelinin cd-levy Hitit. Baari kauppasi vuonna 2002 ilmestynyttä Hitit-levyä 110 euron hintaan + alv:t, päälle, hinta oli ilmoitettu levynkannessa kotikutoisesti maalarinteipillä. Perjantai-iltana kulta- ja triplaplatinalevy sai uuden kodin, kun tuntematon nuori mies osti sen omakseen.

– Levy on ollut täällä ainakin yli kolme vuotta ja sen myynti-idea sai alkunsa alun perin vitsistä, kun joku löysi levyn baarin takahuonetta siivotessa, Bar Basen ravintolapäällikkö Kimmo Kukkapuro kertoo IS:lle.

Kukkapuro oli itse töissä perjantai-iltana, kun levy myytiin.

– Sen osti noin kolmikymppinen nuori mies, joka on ollut täällä asiakkaana aiemminkin ja ihmetellyt cd-levyä. En ensiksi voinut uskoa todeksi sitä, että hän ostaa levyn, kun niin moni on sitä kysellyt ja sanonut ostavansa, mutta tämä nuori mies osti sen kortilla ja maksoi vielä alvitkin, Kukkapuro kertoo.

Useat Bar Basen kanta-asiakkaat ovat harmitelleet baarin Facebook-sivuilla, etteivät sattuneet olemaan paikalla todistamassa kyseistä ostotapahtumaa.

Ravintolapäällikkö kertoo tunnelman baarissa muuttuneen melkoisesti levyn oston jälkeen.

– Laitoimme heti soimaan Kake Randelinia musiikkijärjestelmästämme ja levyn ostaja sai esittää kolme toivebiisiä.

Kukkapuro kertoo, että baaritiski tuntuu tyhjältä ilman levyä ja että hän itsekin aamulla työvuoroon tullessaan ajatteli jotain oleellista puuttuvan.

– Tämän myynti tuli meille niin yllätyksenä, ettemme ole keksineet mitään uutta tuotetta tilalle. Ehkäpä keksimme vielä jotain korvaamaan Randelinin paikan, Kukkapuro veikkaa.

Juttua muokattu klo: 19.25

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. 6

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    7. 7

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    8. 8

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    9. 9

      WP:n lähteet: Venäjä-tutkinnan johtaja haluaa Trumpin kuultavaksi lähiviikkoina

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    8. 8

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. Näytä lisää