Sebastian

Viihde

Valtteri Bottas kihlasi Emilia Pikkaraisen

Julkaistu:

KIHLOISSA
Yksityiselämäänsä varjelevat F1-kuljettaja ja huippu-uimari Emilia Pikkarainen ovat kihlautuneet.
IS:n tietojen mukaan uuteen formulakauteen valmistautuva F1-kuljettaja Valtteri Bottas kihlasi tyttöystävänsä, huippu-uimari Emilia Pikkaraisen ystävänpäivänä. Asiasta kertoi ensin 7 päivää.

Superpari ei halua asiaa kommentoida, sillä he eivät ole paljon yksityiselämästään puhuneet. Toki he ovat kertoneet medialle, mikä toisessa on parasta ja miksi he viihtyvät niin hyvin yhdessä.

Kihlat on lupaus avioliitosta, mutta häitä saadaan vielä odotella. Williams-tallissa ajava Valtteri Bottas keskittyy täysillä tulevaan kauteen ja Emilia Pikkarainen puolestaan omaan uintiuraansa.

Joulun ja vuodenvaihteen Valtteri ja Emilia saivat nauttia vapaasta ja toistensa seurasta. He myös viihtyivät Lapin lumisilla hangilla yhdessä ex-formulakuljettaja Heikki Kovalaisen ja tämän Catherine-vaimon kanssa.

Tuleva F1-kausi on Valtterille haasteellinen, mutta peräänantamattomana ja huippukuljettajana hänen uskotaan tuovan voittoja tallille. Kihlattu Emilia Pikkarainen pyrkii olemaan mahdollisimman monessa osakilpailussa mukana, minkä uinniltaan ehtii.

Kun pari on yhdessä he myös treenaavat yhdessä ja ovatkin sanoneet sen olevan vain hyväksi parisuhteelle, että heillä on samanlainen kilpailu- ja voitonhalu.

Vaikka Valtteri Bottas on asunut vuoden verran jo Monacossa, Emilialla on pääkaupunkiseudulla oma asuntonsa.

Valtteri Bottas tapasi Emilian, kun hän lähti Ilta-Sanomien haastattelusta Arto Nybergin puheohjelmaan neljä vuotta sitten. Samassa ohjelmassa oli myös Emilia ja ihastus oli molemminpuolista. Nyt he ovat kihloissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    6. 6

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    7. 7

      Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

    8. 8

      Meghan Marklen arkinen ulkonäkö varasti huomion: eripariset korvakorut ja huoleton nuttura – edustustyyli kaukana herttuatar Catherinesta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    8. 8

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    9. 9

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    10. 10

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    6. Näytä lisää