Sebastian

Viihde

Peppukuningatarten sota! Amber Rose tylyttää Kardashianeja: ”Muoviset ämmät”

Julkaistu:

peppukuningattaret
Kanye Westin ex-rakas haastaa riitaa muun muassa huorittelemalla.
Kanye Westin ex-tyttöystävä, malli Amber Rose on ajautunut suukopuun Kardashianin siskosten kanssa, kertoo TMZ.

Kaikki alkoi, kun Amber ihmetteli radiohaastattelussa, kuinka 25-vuotias räppäri Tyga seurustelee Kardashianin siskosten vain 17-vuotiaan pikkusiskon Kylie Jennerin kanssa.

Kylien isosisko Khloe Kardashian kiirehti puolustamaan siskoaan Twitterissä huomauttaen, että hänen siskollaan on oikea ura, kun Rose sen sijaan on toiminut stripparina.

Rose ei jäänyt yhtään huonommaksi, vaan julkaisi meemi-kuvan Kanye Westistä. Kuvassa irvailtiin sille, kuinka erikoista on, että Westin vaimon sisko (eli Khloe) huomauttaa Rosen stripparinursta, kun Kim Kardashianilla itsellään on kuuluisa seksivideo.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Kun Khloe pyysi Rosea olemaan puhumatta enää hänestä ja siskoistaan, napautti Rose hyvinkin rajuin sanankääntein olevansa samanlainen Kim.

– Huoraan samalla tavalla perheeni eteen, kuin sinun vanhempi siskosi huoraa omansa eteen. Olemme tasoissa, Rose twiittasi.

Rose jatkoi hyökkäystään vielä muutamalla viestillä.

– Olen kyllästynyt siihen, että nämä muoviset ämmät kiusaavat ihmisiä, vain koska heillä on media talutusnuorassaan.

Amber Rosella ja Kardashianin siskoksilla on runsaasti yhteistä, sillä kaikki ovat tulleet tunnetuiksi muhkeista takapuolistaan. Kanye Westin ex-rakas Rosella oli myös syynsä Kylien ja Tygan suhteen ruotimiseen, sillä Tyga on hänen parhaan ystävänsä ex.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    4. 4

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

    7. 7

      Ed Sheeran kihlasi lapsuudenystävänsä – julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa: ”Olemme onnellisia”

    8. 8

      Pystypaikan pummit veivät palkintosijan Kaisa Mäkäräiseltä – maalisuoralla nähtiin upeaa urheiluhenkeä!

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    4. 4

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. Näytä lisää