Jari, Jalmari

Viihde

Lorenz Backman jätti viihdyttäjän työt: ”Päätös oli taloudellisesti iso riski”

Julkaistu:

Adoptoidut-ohjelma
Lorenz Backman on jo vuoden ajan kieltäytynyt viihdealan töistä. Idea lähti liikkeelle omasta työuupumuksesta.
Moni muistaa Lorenz ”Lore” Backmanin etupäässä viihdyttäjänä. Vielä vuosikymmenen vaihteessa hän urakoi muun muassa Huuman ja Biisikärpäsen hassuttelevana juontajana.

Ne ajat ovat toistaiseksi ohi: tänä keväänä Lore nähdään aivan erilaisessa roolissa.

Nelosen Adoptoidut-sarjassa Lore sukeltaa kahdeksan lapsena adoptoidun suomalaisen elämäntarinaan. Kohtalot ovat koskettavia, rankkojakin.

Adoptoitujen tarinat ovat hyvin henkilökohtaisia, ja joku voisi kokea niiden kertomisen tirkistelyksi. Lore näkee tarinoiden jakamiselle kuitenkin selvän tarkoituksen.

– Se hälventää ihmisten yksinäisyydenkokemusta ja tabujen rakentumista. Mitä enemmän niistä puhuu, sitä enemmän löydämme hengenheimolaisia ja huomaamme, ettemme ole yksin. Se vapauttaa ihmisen omaksi itsekseen ja on hirveän tärkeä asia.

Mistä Lore on sitten itse pyrkinyt vapautumaan? Ainakin viihdyttäjän roolista. Vuoden ajan hän on järjestelmällisesti kieltäytynyt viihdealan töistä.

– Poisjääminen viihdeohjelmista oli iso riski sekä taloudellisesti että sisällöllisesti, Lore toteaa.

– Olen tehnyt sen, että säilyisi myös uskottavuus. En tiedä, onko vanhanaikaista ajatella näin, hän naurahtaa.

Klovnin merkki voi olla asia, joka painaa häntä itseään enemmän kuin katsojaa. Mutta toistaiseksi Lore aikoo pysyä uudella linjallaan.

Työuupumus päätöksen takana

Suuntautuminen vakavampiin töihin oli tietoinen päätös, jonka taustalla oli Loren kokema totaalinen työ­uupumus. Lore on opiskellut hetken muun muassa Tommy Hellstenin mentorikoulutuksessa sekä oppinut Mitä tuli tehtyä? -ohjelmasta tutuksi tulleelta Sami Minkkiseltä hypnoositekniikoista.

Adoptoidut-ohjelman kaltaista projektia Lore oli etsinyt jo pidempään.

Olen tehnyt sen, että säilyisi myös uskottavuus. En tiedä, onko vanhanaikaista ajatella näin.

Ohjelmaan osallistuneet henkilöt olivat jo ennen kuvauksia alkaneet itse selvittää omaa taustaansa. Yhdessä Loren kanssa asioita pohtiessa esiin tuli silti jotain uutta.

– Sieltä nousi yhtäkkiä muistoja, uusia näköaloja. Ne olivat hienoja hetkiä, että pystyttiin nostamaan esiin myös hyviä muistoja, Lore muistelee lämpöä äänessään.

Syvempien asioiden äärellä

Pienten lasten isälle kertomukset laiminlyönneistä ja hyväksikäytöstä ovat olleet kovaa kuunneltavaa. Lore tuntee olleensa kuitenkin haasteeseen valmis.

– Aikuisiällä olen pyrkinyt antamaan tunteille enemmän tilaa. Ei tuntunut pelottavalta olla syvempien asioiden äärellä, hän toteaa.

– Se ohjelman ihminen on tietenkin pääosassa, eikä minun liikutukseni. Oli myös hetkiä, jolloin kuvaus laitettiin poikki ihan kunnioituksesta tätä henkilöä kohtaan.

Hankalaa Lorelle oli ainoastaan pysyä keskustelujen aikana tuolissa paikallaan. Hän kun on tottunut elehtimään ja liikkumaan paljon.

Työn alla uusi luento

Vuoden aikana on ollut aikaa myös kirjoittaa ja opiskella. Nyt sarja on valmis, ja Lore kirjoittaa uutta luentoa työhyvinvoinnista ja elämänhallinnasta. Välillä mies on luentoja rustatessaan viettänyt unettomia öitä ja pohtinut, riittääkö osaaminen.

Entinen jännittäjä kertoo ammentavansa luennoilla esimerkkejä ongelmatilanteista ja niiden ratkaisemisesta omasta elämästään. Luennoilta saatu palaute on antanut voimia jatkaa.

Mutta ei Loresta tosikkoa saa.

– Kyllä minussa tulee huumoripuoli olemaan aina! Nykyään pelleilen ehkä enemmän kotona.

Adoptoidut torstaisin Nelosella klo 21.00

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Uusi Firefox-nettiselain julki: Totuus kovista lupauksista testattiin heti

    8. 8

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    9. 9

      ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

    10. 10

      Jari Sillanpää palasi median eteen ensimmäistä kertaa huumekohun jälkeen – ”Pitää käydä jossain syvällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    5. 5

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    6. Näytä lisää