Saana, Saini

Viihde

Entinen kilpaurheilija Ringa Ropo: ”Olen opetellut kävelemään kahdesti”

Julkaistu:

kovia kokenut
Entinen pituus- ja korkeushyppääjä on kokenut elämässään valtavasti – myös ikäviä asioita.
Entinen pituus- ja korkeushyppääjä Ringa Ropo on joutunut käymään elämässään läpi vaikeita aikoja. Hän on esimerkiksi opetellut kävelemään kahdesti.

– Olen opetellut kävelemään kaksi kertaa. Ensin vauvana ja sitten uudestaan 19-vuotiaana vaikean selkäleikkauksen jälkeen, entinen menestynyt pituus- ja korkeushyppääjä Ringa Ropo paljastaa.

Ropo havahtui selkäkipuun 18-vuotiaana, jolloin selästä löytyi nikamanliukuma. Ropon neljäs ja kolmas nikama oli luudutettava toisiinsa ja yksi nikamankaari poistettava.

Selkä leikattiin joulukuussa 1984. Leikkauksesta toipuminen vei aikansa, Ropo joutui esimerkiksi käyttämään puolisen vuotta tukiliiviä. Toipumisen aikana Ropo ei voinut eikä saanut harjoitella. Vasta seuraavan vuoden elokuussa hän sai ottaa juoksuaskelia. Harjoittelu alkoi silloin käytännöllisesti alusta.

Ropo palasi kilparadoille seuraavana kesänä (1986) ja voitti pituushypyn Suomen mestaruuden ja hopeaa korkeushypyssä. Selkä alkoi kuitenkin taas oirehtia, varsinkin korkeudessa. Ropo lopettikin korkeushypyn ja keskittyi vain pituushyppyyn.

Menetti lapsensa

Ringa Ropo on menettänyt myös yhden lapsistaan. Esikoispoika Juho syntyi vuonna 1997. Suureen onneen sekoittui myös huoli: Juholla todettiin Downin syndrooma.

Vajaa kaksi vuotta myöhemmin Juho kuoli Helsingin Lastenklinikan teho-osastolla. Lapsen kuolemaa Ropo on kuvaillut elämänsä suurimmaksi koettelemukseksi.

Elämää sumussa kesti kaksi vuotta, ja sinä aikana Ringa joutui turvautumaan mielialalääkkeisiin ja kävi parisuhdeterapiassa puolisonsa kanssa. Suuren menetyksen jälkeen Ringan perhe on kasvanut kolmella lapsella.

Tänä vuonna Ropo toimii uuden Specsaversin tukeman Suuren suomalaisen kävelykoulun kummina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    2. 2

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    6. 6

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    7. 7

      Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

    10. 10

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    2. 2

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    6. Näytä lisää