Silja, Selja

Viihde

Kanye iski vaimonsa takapuoleen kiinni ja oli keskeyttää Beckin puheen

Julkaistu:

GRAMMY-GAALA
Kanye West oli jälleen vauhdissa palkintogaalassa.
Kanye West ja Kim Kardashian osallistuivat ensimmäistä kertaa yhdessä Grammy-gaalaan.

Yleensä ailahtelevaisena pidetty Kanye oli mainettaan mukavammalla tuulella punaisella matolla musiikkimaailman juhliessa parhaimmistoaan. Punaisella matolla aviopari osoitti rakkauttaan suutelemalla ja kourimalla toisiaan. Kanye iski näppinsä Jean Paul Gaultierin metalliluomukseen pukeutuneen Kimin takalistoon.

Kun Beck saapui pokkaamaan palkintoaan parhaasta albumista, Kanye pääsi jälleen vanhaan tuttuun vauhtiinsa. Hän nousi lavalle ja oli jo aikeissa avata suunsa. Kanye oli toistaa vuoden 2009 välikohtauksen, kun riisti mikin Taylor Swiftin kädestä ja häiriköi Swiftin palkintopuheen aikana. Kanye protestoi, koska olisi toivonut palkinnon menevän Beyoncélle.

Kanye tuli Beckin luokse, mutta kääntyi aivan hänen nenän edestään takaisin. Beck jäi hämilleen ja yritti viittoa Kanyeta takaisin.

Monet - Beckistä lähtien - luulivat Kanyen vitsailevan. He kuvittelivat miehellä olevan itseironiaa.

Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollutkaan, sillä Kanye vakuutti E!Onlinelle olleensa tosissaan. Kanye sanoi, että parhaan albumin Grammy olisi kuulunut Beyoncélle. Hänen mielestään Beckin pitäisi kunnioittaa muita artisteja.

– Olen itse ja muut artistit väsyneitä Grammyihin, jotka halventavat meitä ja halveksivat taidettamme ja luovuuttamme. Meidän muusikkojen pitää inspiroida ihmisiä jaksamaan. Kun he menevät töihin, he kuuntelevat Beyoncén albumia, joka vie heidät toiseen maailman.

Hän ei julistanut mielipiteitään julkisesti Beckin edessä, koska halusi sanojensa mukaan kunnioittaa lastaan, vaimoaan ja vaatemallistoaan.

– En laita tytärtäni vaaraan, mutta olen täällä taistelemassa luovuuden puolesta. Sen takia en sanonut mitään. Kaikki kuitenkin tiesivät, mitä tarkoitin, kun kävelin lavalle!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    9. 9

      Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui kun nukuit

    10. 10

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    6. Näytä lisää