Katariina Souri: Olin aika hukassa Playboy-kuvien aikaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Katariina Souri: Olin aika hukassa Playboy-kuvien aikaan

Katariina Souri puhui Playboy-kuvistaan Radio Rockille.

4.2.2015 22:43

Uuden Valkoinen varjo –romaanin kirjoittanut Katariina Souri kertoo Radio Rockille menettäneensä Playboy-kuviensa aikoihin hieman todellista minäänsä ja omaa ajatusmaailmaansa.

Hän poseerasi 19-vuotiaana Playboyssa vuonna 1988.

– Kun menin sinne lehteen, olin punkkarianarkistigootti. Olin siihen suuntaan menossa.

– Sitten yhtäkkiä laitetaan silkkikukat kaulaan ja alusvaatteita päälle ja ollaan Playboyssa, ja pitää vastata sellaista imagoa, joka on ihan vastakohtainen. Selvä, että siitä tulee ristiriita.

– Siitä on kohta 30 vuotta. Kun nyt olen ryhtynyt vegaaniksi ja eläinoikeusasiat tulleet tärkeiksi - kuten nuorempana -, olen tavallaan palannut takaisin siihen aikaan ennen Playboyta. Nyt alan elää sitä elämää, mitä olisi pitänyt.

Hän myöntää olleensa tuolloin aika hukassa.

– Mä olisin voinut hyödyntää kuvissa poseerausta radikaalina itsemääräämisoikeustekona ja feministisenä julkilausumana, jos mulla olisi ollut ymmärrystä ja tajua ja elämänkokemusta, mutta mulla ei ollut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?