Tukkasokki! Kouvolan ilosanoman välittäjä yllättyi peilikuvastaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Tukkasokki! Kouvolan ilosanoman välittäjä yllättyi peilikuvastaan

Julkaistu: 29.1.2015 11:50

Oho, nehän näyttävätkin hyvältä, Juuso Karikuusi totesi viime lokakuussa, kun hän näki hiuksensa peilissä.

Uudella shokkisinisellä kuontalollaan Karikuusi, tubemaailmassa Herbalisti, lunasti lupauksensa. Hän järjesti Nenäpäivä-keräykseen ystävänsä Eric Savolaisen eli Lakon kanssa suoran livepelistreamin, joka jatkui vuorokauden ympäri.

Tavoitteena oli kerätä kokoon tuhat euroa. Jos tonni menisi rikki, Savolainen söisi lähetyksen lopuksi habaneroa ja Karikuusi värjäisi hiuksensa.

Herbalisti ja Lakko tahkosivat rahaa kolme tonnia ja rapiat. Vuorokauden päätteeksi Lakko survaisi chilit kitusiinsa. Herbalisti sen sijaan kävi kouvolalaisella kampaajalla – ja teki siitä videon.

Herbalisti julkaisi ensimmäiset Youtube-videonsa seitsemän vuotta sitten ja aloitti vloginsa kaksi vuotta sitten. Nyt tubettaja on saavuttanut 21 vuoden iän ja tilanteen, jossa hän tienaa videoilla elantonsa.

Aiheena ovat yleensä seikkailut arkisessa ympäristössä.

– En tahdo käsitellä aiheita, joihin minulla on vahva kanta, hän sanoo.

– En halua, että varsinkaan todella nuoret katsojat omaksuvat minulta mielipiteen vain siksi, että olen sanonut sen.

Herbalistia seuraa Youtubessa noin 65 000, Instagramissa 29 000 ja Facebookissa sekä Twitterissä reilut 13 000 ihmistä kummassakin. Elokuussa hän voitti Tube Awards -gaalassa Vuoden viihdyttäjän palkinnon.

Suosion salaisuus lienee välitön ja nöyrä kontakti yleisöön. Karikuusi kiittelee videoillaan katsojiaan ja muistaa aina mainita, kuinka kiinnostunut hän on kuulemaan heidän mielipiteitään ja pitämään yllä vuorovaikutusta.

– Videoiden tekeminen on aina ollut se juttu. Olen seitsemän vuotta nauttinut videoiden teosta harrastuksena, ja on upeaa, että saan nyt elantoni tekemällä sitä, mistä pidän.

Karikuusi haluaa kuuluttaa maailmalle kotikaupunkinsa ilosanomaa. Hän on ylpeä syntyperäinen kouvolalainen, eikä aina pidä tavasta, jolla Kouvola nousee esille esimerkiksi uutisissa.

– Kouvola on tarpeeksi iso ja riittävän pieni. Siellä on kaikki lähellä. Kouvolalaiset heittävät läppää ja heillä on itseironiaa.

Karikuusen Herban matkassa -reissuvideosarjan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa jakso sijoittuu juuri Kouvolaan. Kaupungin matkailuviraston sponsoroima video esittelee paikkakunnan pirteimmillään, terasseineen ja huvipuistoineen.

– Kouvolassa on yllättäviä puolia. Löysimme videolle paikkoja, joissa en ollut ennen edes käynyt.

Herbalisti lomaili juuri Teneriffalla. Hän haluaa jatkaa matkailusarjaansa, mutta hän ei aio astua Madventures-kaksikon tontille ekstreme-kohteiden dokumentoijana.

– Suomella on tarjota paljon maakuntakohteita. Oikeastihan en ole mikään maailmanmatkaaja.

Videolla making of -materiaalia Kuplan mainoskuvauksista.

Kupla, isäntänä Herbalisti – suora lähetys torstaina 5.2. klo 15.15!