Kimi Räikkösestä on tullut isä

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

PIENOKAINEN MAAILMAAN
Kimi ja Minttu saivat pojan.
F1-kuljettaja Kimi Räikkösen, 35, ja Minttu Virtasen, 28, esikoislapsi, syntyi viime yönä sveitsiläisessä yksityissairaalassa.

Vauvan syntymästä tiedotti Minttu omilla kotisivuillaan. Pienokaisen mitat ovat 51 cm ja painoa vauvalla oli 3,7 kiloa.

”Pienokainen näki viime yönä päivänvalon Sveitsissä! Terveellä poikavauvalla on mittaa 51 cm ja painoa 3,7 kiloa. Myös onnelliset ja ylpeät vanhemmat voivat erittäin hyvin!”, sivuilla kerrotaan.

Ferrari tiedotusosasto kertoi IS:lle jo maanantaina aamupäivällä, että Räikkösen ja Virtasen esikoinen syntyy nimenomaan alkuviikosta. Ferrarin entinen johtaja Luca Di Montezemolo paljasti Ilta-Sanomille jo viime syksynä Monzan varikolla, että hän odottaa kovasti Kimin poikavauvan syntymää. Tuolloin IS kysyi Mintulta pitääkö Ferrari-pomon tieto paikkansa poikavauvasta. Minttu Virtanen kiersi vastauksen tuolloin, että pääasia on, että hän ja Kimi tietävät miten asia on.


Koska Kimi ei ole Sveitsin kansalainen, hänen lapsensa ei saa syntyessään maan kansalaisuutta toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa on tapana. Siellä suomalaispassin omaavien vanhempien lapsi saa syntyessään maan kansalaisuuden.

Ilta-Sanomien syyskuussa julkaistussa haastattelussa Virtanen kehui Kimiä huomaavaiseksi, kiltiksi ja ihanaksi ihmiseksi.

– Hänestä tulee todella hyvä isä, lentoemännän työstään jo aikoja sitten luopunut Minttu hehkutti rakastaan, jonka kanssa on ollut yhdessä kesästä 2013.

Minttu pohti haastattelussa myös tulevaa rooliaan äitinä.

– Äitiys on elämän tärkein asia, ja Kimi on paras mahdollinen isä lapsellemme. Pääasia, että Kimi on vierelläni, Minttu jutteli IS:lle Monzan F1-kisan varikolla.

rakkaustarina minuutissa ISTV:n videolta.

Onnittele Kimiä ja Minttua artikkelin kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt