Heli, Heljä

Viihde

Personal Tsiisus vai koiraharrastaja-Tove? Kuka oli suosikkihahmosi Kingissä?

Julkaistu: , Päivitetty:

äänestä
Kingi-ohjelmassa esiteltiin kahdeksan uutta hahmoa.
MTV3:n Kingi-ohjelmassa nähtiin lauantai-iltana vanhan Putous-porukan uudet sketsihahmot. Tällä kertaa hahmot kilpailevat kuvitteellisessa laulukilpailu Kingissä.

Kuka oli suosikkisi ohjelman hahmoista? Äänestä ja kerro mielipiteesi alla olevassa kommenttikentässä.

Iina Kuustonen esittää koiraharrastaja Tove Hanssonia, jonka agilityporukan leikki yltyy välillä hämmentävän rajuksi. Toven laulu saattoi myös saada monet höristämään korviaan: ”Nää tykkää kylvys lilluu ja nuolla minun naamaa”, lauloi Tove koiristaan.

Jussi Vatanen esittää perheenisä Jani Pesosta, jolle perheestä erossa oleminen on todella kova paikka. Pesonen esitti herkän tulkinnan Frontside Ollie -kappaleesta.

Krista Kososen hahmo on Tsiisus Nieminen, jonka arveltiin laulaneen lähetyksessä sääntöjen vastaisesti playbackina. Tsiisusta ei kuitenkaan voitu diskata, koska hän kuuluu vähemmistöön.

Aku Hirviniemen hahmo on juvalainen Hannu Pakarainen. Isänmaallisuudestaan puhunut Pakarainen aiheutti hämmästystä tallomalla Suomen lippua ja melkein virtsaamalla sen päälle.

Armi Toivanen esittää Hippu Kylbergiä. 17-vuotias opiskelija halajaa kansainvälisille markkinoille, mutta hieman puutteellinen englanninkielentaito saattaa olla esteenä. Sen sijaan Hippu on ottanut runsaasti mallia seksikkäistä musiikkivideoista.

Riku Niemisen hahmo on sosiaalisesti hieman rajoittunut Martti Alanen, joka ei juuri saa sanaa suustaan. Lasten mehuhetki sen sijaan kajahti varsin komeasti.

Jaska Saariluoman hahmo on Arto ”Mosse” Moilanen, joka saa työpaikallaan myös työtoverit laulamaan. 62-vuotias espoolainen toimitusjohtaja on eronnut kolmesti.

Ota kantaa

Kuka oli suosikkihahmosi Kingissä?

Tove Hansson 27% Jani Pesonen 16% Tsiisus Nieminen 18% Hannu Pakarainen 6% Hippu Kylberg 14% Martti Alanen 13% Arto ”Mosse” Moilanen 6%
Ääniä yhteensä 18949

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei otettu sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiinsa

    2. 2

      Yle: Ugandan poliisi kertoi lisätietoa suomalaisen kuolemasta – elimistössä kokaiinia ja myrkkyä

    3. 3

      ”Se löi silmille” – näin Eero Hirvonen kuvaili hetkeä, jona ymmärsi olympiamitalin karkaavan

    4. 4

      Meksikosta löytynyt maailman suurin vedenalainen luolasto paljastui valtavaksi aarrekammioksi: Poltettuja ihmisluita ja mayojen alttari

    5. 5

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    6. 6

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    7. 7

      Prinssi Henrikin hautajaiset alkoivat juhlallisesti – perhe kokoontui suremaan: kuningatar Margareeta murtui kyyneliin

    8. 8

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    9. 9

      Tiedätkö, mitä eroa on leivinpaperilla ja voipaperilla? Hauska testi paljastaa kummasta on kyse

    10. 10

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    2. 2

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    3. 3

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    4. 4

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    5. 5

      Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

    6. 6

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    7. 7

      Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

    8. 8

      Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

    9. 9

      Jenni, 36, elää kulissiliitossa: ”Jos olisin tehnyt päätökset itse, olisin rakentanut elämäni eri tavalla”

    10. 10

      Tohtori osti alkoholitonta kuohuviiniä ja joutui näyttämään paperit – tästä Alkon erikoisessa säännössä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    6. 6

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    7. 7

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    8. 8

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    10. 10

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei otettu sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiinsa

    2. 2

      Yle: Ugandan poliisi kertoi lisätietoa suomalaisen kuolemasta – elimistössä kokaiinia ja myrkkyä

    3. 3

      ”Se löi silmille” – näin Eero Hirvonen kuvaili hetkeä, jona ymmärsi olympiamitalin karkaavan

    4. 4

      Meksikosta löytynyt maailman suurin vedenalainen luolasto paljastui valtavaksi aarrekammioksi: Poltettuja ihmisluita ja mayojen alttari

    5. 5

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    6. Näytä lisää