Kauno, Kasperi

Viihde

Teletappien kikattelevaa aurinkoa esittänyt tyttö astui esiin - halusi salata asian 19 vuotta

Julkaistu:

Jess Smith päätti kertoa totuuden.
19-vuotias brittityttö Jess Smith esitti kikattelevaa aurinkovauvaa Teletapeissa.

Vain hänen perheensä ja lähimmät ystävänsä tiesivät Smithin erikoisesta ensimmäisestä työstä. Smith paljasti asian Facebook-päivityksessään, jonka on myöhemmin piilottanut. Katso kuva nuoresta naisesta Daily Mailin sivuilta!

– Vietin vastikään 19-vuotispäiviäni ja pitkän harkinnan jälkeen on vihdoin aika kertoa kaikille. Pidin asian salassa, mutta ystävieni rohkaisemana olen päättänyt kertoa sen vihdoinkin. Olen Teletappien aurinko.

– Tiedän muidenkin väittävän olevansa aurinko, mutta vain minä voin kertoa todellisen tarinan.

Canterburyssa opiskeleva Smith huomauttaa, että hänen kasvonpiirteensä ovat yhä samat kuin auringolla, hän näyttää yhä kasvoiltaan lapselta eikä ole muuttunut juuri muutenkaan.

– Olen yhä kikatteleva.

Hän laittoi todisteeksi myös kirjeen, jonka hänen vanhempansa saivat Teletappien tuotantoyhtiöltä.

Tuotantoyhtiö oli etsinyt hymyileviä vauvoja, ja Smith onnistui saamaan työn. Hänen isänsä sai tytön kikattamaan heiluttelemalla nallea kameran takana. Palkkaa tyttö sai vain 250 puntaa eli reilut 310 euroa (tarkemmin 318) ja lelulaatikon kotiin viemisiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    5. 5

      Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

    6. 6

      Tutkijalta hurja väite: Aivot toimivat vielä kuoleman jälkeen, joten saatat itse tiedostaa kuolleesi

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      23-vuotiaan Voice-tähden traaginen kuolema kuohuttaa – mustasukkainen ex-mies ampui keskellä päivää hienostoalueella

    9. 9

      Juha Tapion Raija-vaimo avoimena parin suhteesta Annassa: ”Olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

    10. 10

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    5. 5

      Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

    6. Näytä lisää