Ursula

Viihde

Tv-tähden raju syöksykierre: Omaisuus hupeni huumeisiin

Julkaistu:

rahahuolia
Suositussa EastEnders-sarjassa näytellyt Danniella Westbrook avautuu ahdingostaan Twitterissä.
90- ja 2000-luvuilla EastEndersin vakiokaartiin kuulunut näyttelijä Danniella Westbrook, 41, on ajautunut talousahdinkoon, kertoo brittilehti Mirror.

EastEndersissa Samantha Mitchelliä esittänyt näyttelijä on joutunut luopumaan kodistaan rahavaikeuksien vuoksi.

–  Tämä on ollut todella rankka vuosi, ja joudun suureksi surukseni myöntämään, että olen menettänyt kotini ja joudun asumaan kodittomille tarkoitetussa yösijassa, Westbrook kirjoitti Twitterissä sunnuntaina.

Mirror-lehti kirjoittaa, että Westbrook erosi aviomiehestään Kevin Jenkinsistä tammikuussa. Näyttelijä on kamppaillut pitkään päihderiippuvuuden kanssa ja oli vuonna 2000 kaksi kertaa vieroitushoidossa kokaiiniriippuvuuden vuoksi.

Lehden mukaan Westbrook oli kuivilla 13 vuotta, mutta sortui tänä vuonna taas huumeisiin. Westbrookin sanotaan tuhlanneen koko omaisuutensa kokaiiniin. Westbrook on yrittänyt selvitä laskuista panttaamalla koruja ja muuta omaisuuttaan, mutta tilanne on mennyt niin pahaksi, että hän on joutunut luopumaan kodistaan.

Westbrook kertoi This Morning -ohjelman haastattelussa, että hän ja hänen teini-ikäiset lapsensa ovat saaneet ruoka-avustusta eri järjestöiltä. Myös Westbrookin ystävät ovat yrittäneet auttaa näyttelijää parhaansa mukaan.

–  Tyttäreni isä lähettää pieniä summia rahaa, jotta voin ruokkia lapseni. Olen todella onnekas, että minulla on ihania ystäviä, jotka ovat tuoneet meille ruokaa. Minulla ei ole penniäkään rahaa, joten tämä on ollut todella raskasta, hän sanoi This Morning -ohjelmassa.

–  Tilanne on vienyt minut äärirajoille ja ihmiset ovat soittaneet viranomaisille, että lapseni pitäisi viedä minulta pois. Jos lapset viedään minulta pois, niin millään ei ole enää mitään väliä, Westbrook suree.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    4. 4

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    5. 5

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    6. 6

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    7. 7

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    8. 8

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    9. 9

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    10. 10

      Valtava mielenosoitus Barcelonassa – jopa puoli miljoonaa ihmistä kaduilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    4. 4

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    5. 5

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    6. Näytä lisää