Nelly Furtado muuttui - laulajakaunottarella uudet naiselliset muodot - Viihde - Ilta-Sanomat

Nelly Furtado muuttui - laulajakaunottarella uudet naiselliset muodot

Aiemmin kovin hoikka laulaja on nyt entistä naisellisempi.

Laulaja Nelly Furtado osallistui Saksassa järjestettyyn palkintogaalaan marraskuussa.­

3.12.2014 12:45

Laulaja Nelly Furtado esitteli uutta, aiempaa pehmeämpää tyyliään punaisella matolla Saksassa. Vihreässä glitterluomuksessa esiintynyt Furtado näytti terveeltä ja onnelliselta.

Naisellisemmat muodot ovat muutos laulajan aiempaan tyyliin verrattuna. Vielä vuonna 2009 Furtado esiintyi mustassa, vartalomyötäilevässä iltapuvussa ja oli tyyliltään huomattavasti kovemman oloinen.

Kanadalainen laulaja tuli tunnetuksi muun muassa kappaleistaan I’m like A Bird ja Turn off The Light.

Furtado on viettänyt viimeisen vuoden ajan hiljaiseloa musiikin suhteen.

Nelly Furtado vuonna 2009.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?