Linda Lampenius muistelee vakavaa sairauttaan Annassa: "Hampaani syöpyivät ja hiukseni lähtivät tukkoina"

Julkaistu:

Linda Lampenius, 44, kärsi syömishäiriöistä yli 20 vuotta. Sairaus alkoi helpottaa vasta, kun hän tapasi nykyisen miehensä Martin Cullbergin vuonna 2006.
Ruotsiin kotiutunut Linda Lampenius tekee nykyisin työtä syömishäiriölähettiläänä, joka kiertää puhumassa sairaudestaan ja kirjoittaa siitä kirjaa, kertoo Anna.

Linda sairastui anoreksiaan 14-vuotiaana, vuonna 1984. Sairaus muuttui bulimiaksi 15 vuotta myöhemmin, kun Linda kiersi maailmaa.
Ruuasta lohtua saanut Linda oksensi 8-9 kertaa päivässä ja näki minäkuvansa vääristyneenä. Hän salasi sairautensa muilta.

- Kävin usein esimerkiksi hampurilaisravintoloissa ja teeskentelin ostavani ruokaa neljälle hengelle. Aloin syödä jo autossa matkalla kotiin. Ei sellaisesta halua puhua kenellekään, hän sanoo lehdelle.



Henkinen ja fyysinen vointi kärsivät.

- Hampaani syöpyivät ja hiukset lähtivät tukkoina. Kasvot turposivat, koska sylkirauhaset paisuvat moninkertaisiksi. Vatsa ei toiminut lainkaan ilman ulostuslääkkeitä.

Linda on puhunut avoimesti syömishäiriöistään auttaakseen muita. Hän kertoi muun muassa viime vuonna IS:lle sairaudestaan, joka oli viedä häneltä hengen.

- Vuosina 1996-99 rasvaprosenttini ei koskaan ylittänyt yhdeksää prosenttia. Lopulta keho ei jaksanut enää, Linda kertoo.
Kädet ja jalat eivät halunneet totella normaalisti. Vatsakivut olivat lähes sietämättömiä. CRP oli yli 100. Kärsin myös anemiasta ja nestevajauksesta. Sain ongelmia vasemman munuaiseni kanssa. Puolet vasemmasta keuhkosta meni kasaan ja loppuosassa keuhkoa oli nestettä.

Apua Linda sai vasta kolmannelta lääkäriltä ja mieheltään Martinilta, joka auttoi Lindaa voittamaan epäonnistumisen tunteensa.

- Hän tiesi, että olin sairastanut bulimiaa kauan ja että tilanne oli ollut hyvin vakava kesällä 2006. Yhteiset ystävämme, jotka tutustuttivat meidät toisillemme, kertoivat Martinille kaiken, Linda selitti Ilta-Sanomille.

- Martin otti asian puheeksi ensimmäisenä iltana, kun tapasimme. Ensin halusin vain paeta paikalta, mutta sitten annoin periksi ja päästin hänet elämääni. Luulen, että se pelasti minut. Opin syömään normaalisti, enkä enää hävennyt sairauttani.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt