Simpsonien luoja vastaa, miksi Simpsonit ovat keltaisia - Viihde - Ilta-Sanomat

Simpsonien luoja vastaa, miksi Simpsonit ovat keltaisia

TMZ tavoitti Simpsonien luojan Matt Groeningin lentokentällä.

18.11.2014 9:32

Matt Groening kertoo TMZ:n haastattelussa, miksi Mr. Burnsin avustaja Smithers oli alun perin väriltään tummaihoinen. Smithers esiintyi ensi kerran Simpsonien kolmannessa jaksossa vuonna 1987.

Smithersin piti olla keltainen, kuten muidenkin hahmojen, mutta piirtäjä teki erehdyksissä hänestä tummanruskean. Koska rahat olivat vähissä, Smithersiä ei saatu korjattua keltaiseksi. Seuraavassa esiintymisessä hän oli keltainen muiden tavoin.

Groeningilta kysyttiin myös, miksi Simpsonit ovat keltaisia.

- Ai, en ole huomannutkaan, hän virnuili.

- He ovat sen takia keltaisia, että erottuisivat tv-katsojille muusta tarjonnasta - paitsi Paavo Pesusienestä.

Nelisormisuus selittyy sillä, että on helpompi piirtää hahmoja, joilla on neljä sormea kuin viisi.

Simpsonit olivat alun perin osa The Tracey Ullman Show'sta.

Simpsonien luoja Matt Groening Simpsonina.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?