Ursula

Viihde

Minka Kuustonen: "Tällainen on oikea herkkupala näyttelijälle"

Julkaistu:

Uusi tv-sarja
Yle TV1:llä alkaa marraskuun 16. päivänä uusi kotimainen rikos- ja rakkausdraama Tellus.
JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama kuusiosainen sarja kertoo nuorten ekoaktivistien Tellus-ryhmästä, joka on astunut yhteiskunnan ulkopuolelle ja aloittanut terrori-iskujen sarjan kohteenaan maapalloa tuhoavat yritykset.

Rikosjuonen rinnalla kulkee päähenkilön, ekoterroristiryhmä Tellukseen kuuluvan lääketieteenopiskelijan Eevin ( Minka Kuustonen), ja laillisin keinoin ympäristön puolesta toimivan Alexin ( Lauri Tilkanen) rakkaustarina.

Sarja kysyy, voiko rakkaus estää meitä tekemästä väärin?

- Tässä tarinassa taistelevat vastakkain missio ja rakkaus. Nainen ei voi kertoa totuutta itsestään ihmiselle, jota rakastaa. Onko sellainen rakkaus edes mahdollista, JP Siili pohtii.

Minka Kuustonen on innoissaan monipuolisesta roolihahmostaan, jonka tekemisessä hän sai olla mukana hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien, sillä JP Siili kirjoitti roolin juuri hänelle.

- Tällainen on oikea herkkupala näyttelijälle. Eevi on niin monisyinen hahmo. Mission ja työn lisäksi tarinassa on vahvasti mukana yksinäisyys, joka on seurausta Eevin valinnoista.

Sattumalta Minkan siskolla Iina Kuustosella on samaan aikaan televisiossa myös varsin monisyinen rooli.

Yle TV2:n Syke-sarjassa Iina Kuustonen näyttelee sairaanhoitajaksi juuri valmistunutta yksinhuoltajaa, joka hankkii osan elannostaan prostituoituna.

- Olemme jonkin verran pohtineet Iinan kanssa yhdessä hahmojamme. Nyt on selkeästi aika nuoren naisen yksinäisyyden ja ajatusmaailman kuvaamisen. Molempien roolihahmot ovat tosi ajattelevia, tavallisia ja intohimoisesti asiaansa suhtautuvia naisia, Minka Kuustonen sanoo.

Telluksessa ekoterroristiryhmän perässä on vanhempi poliisi Taneli, jota näyttelee Pirkka-Pekka Petelius.

- Tanelikin on yksinäinen ja monen tulen välissä: mihin ikinä hän lähteekään, kaikki voi sortua. Hän tuntee olevansa monelta suunnalta nurkkaan ahdistettu, ja yksi ahdistaja on hän itse, Petelius kuvailee.

Hän innostui heti roolista, kun sitä hänelle tarjottiin.

- Parasta on hahmon moninaisuus: eri puolia on lähtökohtaisestikin paljon, niitä ei tarvitse kaivaa esiin. Rooli tuntui hyvin kiehtovalta, Petelius kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laulaja Tomi Metsäketo ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta

    2. 2

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Poliisi herätti kerrostalon kaikki asukkaat aamuneljältä

    5. 5

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    9. 9

      Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

    10. 10

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laulaja Tomi Metsäketo ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta

    2. 2

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Poliisi herätti kerrostalon kaikki asukkaat aamuneljältä

    5. 5

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    6. Näytä lisää