Eeva-lehti: Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Salla Paajanen pelkää terveytensä puolesta - ”Tavallaan syövän esiaste” - Viihde - Ilta-Sanomat

Eeva: Salla Paajanen pelkää terveytensä puolesta - ”Tavallaan syövän esiaste”

Toimittaja Salla Paajanen kertoo Eeva-lehdessä käyneensä läpi kolme leikkausta kielen solumuutoksen takia.

Salla Paajanen on huolissaan terveydestään.­

5.11.2014 11:35

-Kyseessä on tavallaan syövän esiaste, Ajankohtaisen kakkosen toimittaja ja juontaja Salla Paajanen sanoo lehdessä.

Paajanen kertoo Eevalle antamassaan haastattelussa, että hammaslääkäri epäilee muutoksen saaneen alkunsa kieltä hanganneista paikoista, joiden takia kieli tulehtui.

Kieli vaivasi pitkään, useamman vuoden, mutta hammaslääkärireissu venyi, sillä elokuussa 2012 Paajasen Lauri-poika kuoli. 

Paajanen puhui surusta Ilta-Sanomille marraskuussa 2012, muutama kuukausi poikansa kuoleman jälkeen.

-Elämä on jatkunut. Olen itkenyt ja nauranut läheisteni kanssa ja löytänyt itsestäni ihmeellisiä vahvuuksia, Paajanen sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?