Laura

Viihde

Rokkareiden tuloissa valtavia eroja

Julkaistu:

Rokkareiden tulokuningas, Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopaisen ansiotulot olivat 366 613 euroa vuonna 2013. Lisäksi miehellä oli pääomatuloja 43 831 euroa.
Holopainen maksaa mätkyjä 18 434 euroa.

Myös Children of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laiho ansaitsi kuusinumeroisen summan rahaa: 204 507 euroa. Pääomatuloja miehellä oli 4 582 euroa. Laihon kontolle jää maksettavaksi peräti 56 202 euroa mätkyjä.
 
Suurmiesten kerhoon pääsi myös Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm, joka ansaitsi viime vuonna 198 721 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja. Lindholmin ansiotulot nousivat, sillä edellisenä vuonna laulaja ansaitsi 160 224 euroa. Tuolloin hänellä oli yli 34 000 euroa pääomatuloja.

Martti Syrjä ansaitsi viime vuonna 100 917 euroa. Hän on myös aiempina vuosina ansainnut suurin piirtein saman verran.

Loput rokkitähdet pärjäsivät viime vuonna aavistuksen pienemmillä tuloilla. Muun muassa Stam1nan laulaja Hyrde ansaitsi viime vuonna 45 227 euroa.

Legendaarinen rokkari Andy McCoy ansaitsi viime vuonna 49 940 euroa. Se on huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin McCoy ansaitsi 19 214 euroa.

Amorphiksen laulaja Tomi Joutsen ansaitsi viime vuonna 38 520 euroa. Myös Reckless Love -laulaja Olli Herman ansaitsi viime vuonna 32 241 euroa.
 
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. 6

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  7. 7

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  8. 8

    Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

  9. 9

    Kaasuhybridiauto roihusi ilmiliekeissä kolmostiellä

  10. 10

    Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  6. 6

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  9. 9

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  10. 10

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. Näytä lisää