Kauno, Kasperi

Viihde

Tämä Leikolan vitsi räjäytti pankin – uutinen hauskasta ja "pulleahkosta" suomalaisesta leviää maailmalla

Julkaistu:

Maailman hauskimmaksi ihmiseksi maanantai-iltana valittu stand up -koomikko Ismo Leikola räjäytti pankin pankkivitsillään. Näin ainakin uutistoimisto AP:n mukaan.
AP:n juttua ovat välittäneet eteenpäin useat mediat erityisesti Yhdysvalloissa.

- Maailman hauskin ihminen -kisan voittanut on ruskeatukkainen, pulleahko stand up -koomikko Suomesta, joka rehentelee sillä, että hänellä on täydellinen ratkaisu planeettamme kansainvälisiin velkaongelmiin, AP kuvailee Ismo Leikolaa.

AP:n mukaan erityisesti Leikolan vitsi pankeista räjäytti pankin semifinaalissa.

- Valtiot eivät ole velkaa toisilleen, valtiot ovat velkaa pankeille. Jos valtiot ovat velkaa pankeille, kuinka typeriä ne olisivatkaan, jos maksaisivat rahat takaisin. Valtiolla on armeija. Pankilla on neljä kassatyöntekijää ja siivooja.

Kun Leikola kertoi tämän vitsin, se sai AP:n mukaan kaikista suurimmat aplodit sinä iltana.

Leikola voitti 158 945 äänellä. Toiseksi tullut Saad Haroon Pakistanista jäi kauas taakse 59 213 äänellään.

Maailman hauskin ihminen saapui Suomeen Las Vegasista hieman puolen yön jälkeen.

Kun Ismo Leikola asteli Helsinki-Vantaan lentokentän tuloaulaan klo 0.40, oli häntä vastassa useita ystäviä ja koomikkokollegoja.

- Voi perseensuti, en olisi kyllä uskonut, että täällä on vastassa ihan tällainen komitea. Todella hienoa! Leikola sanoi IS:lle saavuttuaan tuloaulaan.

Hyväntuulinen Leikola myönsi myös pienen väsymyksen, koska takana oli pitkä reissu eikä hän missään vaiheessa ehtinyt tottua Yhdysvaltain länsirannikon aikaeroon.

- Tämän reissun isoin teema oli, että olen ollut ihan sekaisin väsymyksestä. Mutta ei se tätä voitontunnetta ole haitannut! Leikola sanoi iloisena

- Tosi outo fiilis, hieman unenomainenkin.

Funniest Person in the World -kilpailun voittaja kiitteli fanejaan, tukijoitaan sekä äänestäjiään kisan aikana saamastaan tuesta.

- Äänimäärä oli ihan älytön. Jo semifinaalin jälkeen muiden kilpailijoiden kysymys lähinnä oli, että "miten sä teet tuon?", Leikola naureskeli suosiotaan.

-  Semifinaalissa sain myös eniten tuomaripisteitä, mikä totta kai miellyttää myös, ettei jää jossiteltavaa, että vain suomalaisäänestäjien ansiosta olisin voittanut kisan.

Juuri semifinaaliesitystä myös AP siteerasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    7. 7

      Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

    8. 8

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    9. 9

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    10. 10

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    9. 9

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    10. 10

      Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    4. 4

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. Näytä lisää