Liisa, Elisa

Viihde

Syke-sarjan Lena Meriläinen: Kävin katsomassa sydämen ohitusleikkausta

Julkaistu:

Sairaalasarja
Keskiviikkona alkavassa Syke-sairaalasarjassa on pyritty mahdollisimman todenmukaiseen lopputulokseen.
Uutta Syke-sarjaa tähdittävä Lena Meriläinen myöntää jännittävänsä, kun sarjan ensimmäinen jakso pamahtaa ruutuihin keskiviikkona.

- On jännää! Toivottavasti sarja saa paljon katsojia, että saisimme tehdä sitä lisää.

Meriläinen nautti sairaalamaailmaan sijoittuvan draaman teosta.

- Sitä oli tosi kiva tehdä, sillä työssä oli sopivasti haastavuutta: kaikki piti saada näyttämään mahdollisimman aidolta.

Näyttelijät joutuivat perehtymään juurta jaksain sairaalan erilaisiin rutiineihin ja muun muassa leikkausten oikeanlaiseen suorittamiseen.

- Joka kerta leikkaussalikohtauksissa kävimme operaatiot vielä ensin läpi kädestä pitäen.

Valmistautuessaan kuvauksiin näyttelijät pääsivät myös seuraamaan oikeiden leikkausten tekemistä. Meriläinen kävi seuraamassa, kuinka sydämen ohitusleikkaus tehtiin.

- Yllättävää kyllä, se ei ollut mitenkään kamalaa, päinvastoin, tosi hienoa ja jopa kaunista, Meriläinen kuvailee.

Syke alkaa TV2:lla keskiviikkona 29.10. klo 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Rallikatsojilta aivan järjetöntä toimintaa Jari-Matti Latvalan ja Kalle Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    7. 7

      USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    7. 7

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    8. 8

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    9. 9

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    10. 10

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Rallikatsojilta aivan järjetöntä toimintaa Jari-Matti Latvalan ja Kalle Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. Näytä lisää