Kurre huippuvuosistaan: ”Naisia oli niin paljon kuin vain olisi pystynyt käsittelemään”

Julkaistu:

Eilen 50 vuotta täyttänyt laulaja-yrittäjä Kurt "Kurre" Westerlund aikoo saavuttaa vielä laulajana kansainvälisen läpimurron.
Kurren laulu-uran suosio oli huipussaan 1990-luvun alkupuolella sen jälkeen, kun hän voitti Syksyn sävelen kappaleella Jäit sateen taa.

- Syksyn sävel -voitto nosti mut tähdeksi yhdessä yössä. Olihan se huikeaa, kun yhtäkkiä naisia oli niin paljon kuin vain olisi pystynyt käsittelemään. Olihan se fanitus nuorelle miehelle huima kokemus. Olin Syksyn sävel -voiton jälkeen vuoden aikana varmasti 50:ssä eri tv-ohjelmassa.



- Olin silloin supersuosittu tässä maassa. Villeimpinä vuosina kadulla kävellessä mun piti peittää kasvoni, jotta sain olla rauhassa. Mutta mulla ei ole koskaan omasta mielestäni noussut kusi päähän.

Vuonna 1992 Kurren silloinen tuleva vaimo Kirsi Syrjänen puolestaan valittiin Miss Suomeksi. Pari tapasi syksyllä 1992, ja siitä eteenpäin heidän elämänsä Suomen tunnetuimpana pariskuntana oli yhtä hullunmyllyä.

- Ei me oikein missään saatu olla rauhassa. Joinakin päivinä mun poikamiesboksin edessä oli paparazzeja.

Julkisuus ja hurja keikkatahti vaativat kuitenkin Kurrelta veronsa.

- Mulle tuli ihan selkeä burn out. Tein 150 keikkaa vuodessa, ja sitten vielä juhlittiinkin paljon. Ehkä luulin olevani teräsmies. Olin aika kuitti suomeksi sanottuna, koska en ehtinyt nukkua lainkaan. Ehdin vain vaihtaa paitaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt