Anja, Anita

Viihde

Kimi Räikkönen ja Jenni Dahlman-Räikkönen: Lopullinen ero!

Julkaistu:

avioero
Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlman-Räikkösen avioero on astunut voimaan Suomessa.
F1-kuski Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlman-Räikkösen avioero astui voimaan Sveitsissä heinäkuun lopussa. Tänään Helsingin hovioikeus vahvisti Sveitsissä annetun eropäätöksen Suomessa päteväksi.

Pari ilmoitti asumuserostaan viime vuoden helmikuussa.

- Totta se on. He asuvat eri osoitteissa, Kimi Räikkösen asiainhoitaja Riku Kuvaja sanoi tuolloin.

Sittemmin niin Räikkönen kuin Dahlmankin ovat löytäneet elämäänsä uuden onnen. Räikkönen ja hänen puolisonsa Minttu Virtanen tapasivat kesällä 2013 ja ensi vuoden alussa pari saa perheenlisäystä.

Jenni on nähty jo viime kesän lopusta yhdessä jääkiekkoilija Ossi Väänäsen kanssa.

- En tykkää puhua yksityiselämästäni julkisesti, mutta en kiistä seurustelu-uutista, Jenni Dahlman kertoi IS:lle keväällä.

Kimin ja Jenni tapasivat missikisoissa

Kimi Räikkönen ja Jenni Dahlman tapasivat toisensa syksyllä 2001 Miss Skandinavia -kilpailussa.

Kimi ja Jenni kihlautuivat huhtikuussa 2002 ja menivät naimisiin Vanajanlinnassa kesällä 2004.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Kopelointia, huorittelua, vihjailua... Kansanedustajanaiset kertovat työssään kohtaamasta häirinnästä

    5. 5

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    6. 6

      Räikkönen menetti palkintosijan viimeisellä kierroksella! Hamilton voitti USA:n F1-kisan

    7. 7

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    8. 8

      Nokkakolari liukkaalla tiellä Lappeenrannassa – nuori mies kuoli

    9. 9

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    10. 10

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Kopelointia, huorittelua, vihjailua... Kansanedustajanaiset kertovat työssään kohtaamasta häirinnästä

    5. 5

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    6. Näytä lisää