Jari, Jalmari

Viihde

Renne Korppila jätti jäähyväiset aamuohjelmalle: ”Ei syytä surumielisyyteen”

Julkaistu:

suosikkijuontaja
Radiokanava NRJ tiedotti torstaina, että kanava vaihtaa ohjelmiensa juontajia. Renne Korppila veti tänään viimeisen aamuohjelmansa.
NRJ:n aamuohjelmaa vuodesta 2006 lähtien juontanut Renne Korppila siirtyy juontamaan kanavan iltaohjelmaa.

Korppila kertoi eilen IS:lle jättävänsä aamuohjelman taakseen haikeana, mutta uskovansa muutoksen olevan oikea ratkaisu.

- Yleinen ajatus oli, että olisi hyvä laittaa pakkaa hieman sekaisin. Ja ihan mielelläni tartuin tähän tehtävään, otin siitä heti kopin, hän kertoi kanavan päätöksen taustoista.

Tänään Korppila jätti jäähyväiset aamuohjelmalle. Korppilan viimeisen lähetyksen vieraana oli laulaja Jenni Vartiainen, joka pahoitteli, ettei ollut tuonut Korppilalle kukkia tämän viimeiseen lähetykseen.

- Kuulin, että on sun vika aamu ja mun piti ostaa kukkia, Vartiainen sanoi aamulähetyksessä,

- No hyvä ettet ostanut. Olisi ollut vähän vaivaannuttavaa, Korppila naurahti.

Miehen lähtö aamuohjelmasta sujui ilman sen suurempia tunteenpurkauksia.

- Tänään on meikäläisen viimeinen aamushow! Edelleen olen radiossa kuudesta kymmeneen, mutta illalla, Korppila lausui.

- Kahdeksan vuotta aamua takana ja on hienoa lähteä uuden haasteen pariin. Siinä mielessä ei ole syytä lähteä surumielisyyteen.

- Eihän tää homma tästä miksikään muutu. Suuri kunnia ja etuoikeus on ollut herättää ihmisiä näinä vuosina. Nähdään maanantaina! Korppila huikkasi.

Uusi juontajajärjestely tulee voimaan 20. lokakuuta.

Uusina aamujuontajina aloittavat vuoden 2013 radiojuontajana palkittu Tuija Pehkonen ja Laura Haimila, jotka ovat aiemmin juontaneet NRJ:n iltapäiväohjelmaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Suomalaisvalmentaja onnistui todellisessa uroteossa – norjalaislehden kansi historiallisesti kokonaan suomeksi

    7. 7

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    8. 8

      Uusi Firefox-nettiselain julki: Totuus kovista lupauksista testattiin heti

    9. 9

      ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

    10. 10

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. Näytä lisää