Lempi

Viihde

Antti Kurhisen ja Hennan välit menivät jääkiekon MM-kisojen aikaan

Julkaistu:

Antti Kurhinen osallistui Big Brotheriin vuonna 2008.
Antti Kurhisen ja toisen asukkaan, Henna Kalinaisen, välille syntyi romanssi, joka johti lopulta alttarille asti - ja tahdon sanottiin luonnollisesti BB-talossa seuraavalla kaudella, 2009. Avio-onnea riitti kuitenkin vain vuoden päivät ennen eroa. Molempien elämä on ollut sittemmin varsin värikästä.

- Aika vaihtelevaa kuuluu, jos totta puhutaan, vuoristorataa, Kurhinen kertoo nyt IS:lle.

Kurhisen välit ex-vaimoonsa ovat tällä erää hyvin viileät. Kaikki sai aikansa kevään jääkiekon MM-kisojen aikaan, kun Venäjältä kotoisin oleva Kurhinen loukkaantui Kalinaisen kommenteista sosiaalisessa mediassa.

- Aika huonoissa väleissä ollaan, just ja just puhutaan toisillemme. Pistin välit poikki keväällä MM-kisojen aikaan, kun Hennan some-jutut menivät mielestäni ala-arvoisiksi.

Kurhinen työskenteli hiljattain vuoden ajan kiinteistövälittäjänä, mutta vanha BB-leima koitui kohtaloksi.

- Oli vaikea vakuuttaa ihmisiä ja saada asiakkaita BB-taustani takia, joten jouduin lopettamaan firmani, hän harmittelee.

Kaikesta huolimatta Kurhisen mielestä BB-kokemus oli ehdottoman hyvä juttu.

- Se antoi rohkeutta kokeilla viihdealaa, jolle olen aina halunnutkin. Nytkin minulla on bisnessuunnitelmia kaverini kanssa. Aiomme alkaa ensimmäisinä järjestämäään venäläistä karaokea, hän iloitsee.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Älä osta näitä! Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  7. 7

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  10. 10

    Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  6. 6

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  7. 7

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  10. 10

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. Näytä lisää