Severi

Viihde

William ja Kate muuttivat suunnitelmia lastenhoidosta - Georgen kanssa oli rankkaa

Julkaistu:

Kuninkaallinen pariskunta poikkesi perinteistä, kun he päättivät olla palkkaamatta lastenhoitajaa pienelle prinssi- Georgelle.
Prinssi William ja herttuatar Catherine hoitivat esikoispoikansa kotona ja apukäsiparina toimi osa-aikaisesti Williamin entinen lastenhoitaja Jessie Webb.

Nyt pariskunta on kuitenkin päättänyt toimia toisin. Toista lastaan odottava pariskunta on päättänyt palkata kokopäiväisen hoitajan avukseen lastenhoidossa.

- Georgen kanssa oli todella rankkaa ja heillä oli paljon unettomia öitä, joten he päättivät pyytää apu toisen kanssa, parin lähipiiristä kerrotaan Daily Mailin mukaan.

William ja Catherine ilmoittivat viime viikolla odottavansa pikkusisarusta Georgelle. Raskaus on vasta alkuvaiheessa, mutta vanhemmat ovat jo tehneet järjestelyitä avun saamiseksi. Pari toivoo saavansa lastenhoitajan apuun heti lapsen syntymän jälkeen.

Williamin ja Catherinen tiedetään halunneen pienen ikäeron lapsilleen. Perheen toinen lapsi syntyy ensi vuonna Georgen ollessa alle kaksivuotias, joten apu tulee varmasti tarpeen.

Georgen syntymän jälkeen Catherine vietti aikaa vanhempiensa luona Buckleburyssä ja sai apua muun muassa omalta äidiltään. Uusi tulokas syntyy Lontoossa Saint Maryn sairaalan Lindo-siivessä, aivan kuten isoveljensäkin. Syntymän jälkeen perhe vetäytyy oman kotiinsa Norfolkiin.

- Nyt William ja Kate suunnittelevat menevänsä oman kotiinsa lapsen syntymän jälkeen. Kate on nyt paljon itsevarmempi, parin ystävä kertoi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  2. 2

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  3. 3

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Kohuohituksesta toipunut Kimi Räikkönen myönsi: ”Otti todella päähän”

  6. 6

    Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

  7. 7

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  8. 8

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  9. 9

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  10. 10

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  9. 9

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  10. 10

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  2. 2

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  3. 3

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Kohuohituksesta toipunut Kimi Räikkönen myönsi: ”Otti todella päähän”

  6. Näytä lisää