Jannika B: "Kokeilin päivätyötä, mutta se ei ollut minun juttuni" - Viihde - Ilta-Sanomat

Jannika B: "Kokeilin päivätyötä, mutta se ei ollut minun juttuni"

Jannika B:n mukaan avioelo Toni Wirtasen on ollut helppoa.

Laulaja Jannika B tekee parhaillaan gradua, mutta ei usko tekevänsä oikeita töitä vielä aivan lähiaikoina.­

26.8.2014 11:53

Runsaat puoli vuotta sitten Apulannan Toni Wirtasen kanssa avioitunut laulaja Jannika B kertoi viettäneensä kesällä vain pari viikkoa lomaa. Keikkaa ahkerasti tekevä Jannika paljasti lomapäiviensä aikana hoitaneensa muun muassa veljensä pientä poikalasta.

Kun päivän Ilta-Sanomien Yksinäisessä katsastajassa Jannikalta udeltiin, olisiko Jannika valmis äidiksi, laulaja oli vaitonainen.

- Ainahan lapsi-asia pyörii mielessä, mutta katsotaan nyt, hän kierteli.

Jannika haluaa nyt keskittyä musiikin tekemiseen ja iloitsi siitä, että uusi musiikkivideo on saanut hyvän vastaanoton. Jannika myönsi, että kahden muusikon asuminen saman katon alla on helpottavaa.

- Meillä on Tonin kanssa samat intressit ja se jos mikä helpottaa yhteiseloa, hän naurahti.

Jannika ei suinkaan vain keikkaile vaan hän myös opiskelee ja tekee parhaillaan gradua. Jannikasta tulee kauppatieteiden maisteri.

- Vielä en kuitenkaan mene oikeisiin töihin. Kokeilin aikoinaan päivätyötä, mutta se ei ollut minun juttuni, hän naurahti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?