Saana, Saini

Viihde

Cheekin vip-tilaisuus täynnä julkkiksia - katso tunnelmat videolta!

Julkaistu:

Toinen ilta Cheekin parissa stadionilla alkoi vip-tilaisuudella.
Cheekin lauantain stadionkonserttia  käynnisteltiin vip-tilaisuudella, jossa pyörähti moni julkkis.

Ensimmäisten joukossa paikalle saapuivat laulajat Pete Parkkonen ja Sanni.

Myös yrittäjä, malli Anne Kukkohovi oli paikalla, kuin myös Cheekin lämppärinä toiminut JVG.

Laulaja Sanni oli jo eilen Olympiastadionilla mukana Cheekin uudella Flexaa-kappaleella.

Sanni kuvailee kokemusta huikeaksi.

- Oli hurjaa ja tosi kivaa. Eilen jännitti, tänään ei enää niin paljon. En mä tullut tänne jännittämään! laulaja linjasi.

Hän oli mukana kirjoittamassa Flexaa-kappaleen kertosäettä. Kappaleella on mukana myös JVG:n VilleGalle.

Sanni tutustui Cheekiin biisiä tehtäessä.

- Olemme samalla levy-yhtiöllä.

Pete Parkkonen on keikkaillut tiiviisti koko kesän, ja syksyllä on luvassa lisää keikkoja. Parkkonen ei kuitenkaan myönnä olevansa loman tarpeessa.

- Ei ole väsymystä! Vapaapäivinä olen hengaillut puistossa frendien kanssa.

Anne Kukkohovilla on kovat odotukset Cheekin stadionkeikan suhteen.

Kukkohovi sanoo olevansa fani.

- Kuka muu muka -levy on kokonaisuudessaan hyvä. Ja erityisesti Timantit on ikuisia -kappale. Tietysti myös Parempi mies, koska olen itse siinä mukana. Samuli Edelmann on upea.

Ja mainittu mies oli hänkin vip-juhlissa. Edelmann kertoi, että Cheek pyysi häntä mukaan Parempi mies -kappaleeseen ja hän suostui.

- Rehellinen, todella näyttävä show. Energinen olo oli vetää eilen, hän kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    3. 3

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

    8. 8

      Venetehdas ilmiliekeissä Savonlinnassa

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    10. 10

      Suomalainen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    3. 3

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. Näytä lisää