Vappu Pimiä yllättää uudella aluevaltauksellaan: Oma ruokaohjelma! - Viihde - Ilta-Sanomat

Vappu Pimiä yllättää uudella aluevaltauksellaan: Oma ruokaohjelma!

Tanssii tähtien kanssa -suosikkiohjelmaa juontava Vappu Pimiä yllättää katsojat syksyllä uudella aluevaltauksella. Tanssikisan lisäksi Pimiä luotsaa omaa ruokaohjelmaa.

23.8.2014 8:09

Intohimoiseksi kotikokiksi tunnustautuva Vappu Pimiä paljasti Ilta-Sanomille jo huhtikuussa haaveilevansa omasta ruokaohjelmasta.

- Kyseessä ei ole perinteinen kokkiohjelma, hän kertoi tuolloinTainola Show'ssa.

Nyt unelmasta on tullut totta ja Pimiän oma ruokaohjelma Vapun valtakunta nähdään MTV3-kanavalla syyskuussa. Vapulle ohjelma on erityisen rakas projekti.

- Hankin itse ohjelmaan vieraat ja tein reseptit, joten olen ollut ohjelmassa mukana aivan ruohonjuuritasolta lähtien. En edes yritä olla ammattikokki, mutta olen ollut innokas ruokaharrastaja jo 4-vuotiaasta asti. Sain ensimmäisen keittokirjan äidiltäni jo vuonna 1986, Pimiä nauraa.

Pimiän apuna keittiössä häärää joukko julkisuudesta tuttuja kasvoja. Apukokkeina ohjelmassa nähdään mm. Duudsoneiden Jukka Hildén,Janne Kataja ja Jari Sillanpää.

Pimiä paljastaa, että eräässä jaksossa vieraana piipahtaa myös hänen oma isänsä, joka taitavana kalamiehenä vei tyttärensä kaloja narraamaan.

- Isä on opettanut minulle kalastuksesta kaiken minkä tiedän, hän sanoo.

Kiireinen tv- ja radiojuontaja malttoi lomailla kesällä kuuden viikon verran. Pimiä perheineen vetäytyi Salossa sijaitsevan kesämökin rauhaan, jota Vappu kutsuu kakkoskodikseen. Mökki toimi myös Vapun valtakunnan kuvauspaikkana.

- Mökki on minulle todella rakas paikka. Loman aikana tein kyllä vähän töitäkin, mutta muutoin oli ihanaa vain olla ja nauttia. Moni ihmettelee, miten joku jaksaa hautoutua mökillä monta viikkoa putkeen, mutta siellähän on vaikka mitä tekemistä. Ikkunoidenpesussakin on mökillä outoa hohtoa, aamu-uinneista puhumattakaan, hän virnistää.

Ura alkoi chat-juontajana

Harva muistaa, että lukuisia viihdeohjelmia luotsannut Pimiä aloitti uransa aikoinaan Maikkarin chatin juontajana, josta hän siirtyiBig Brother -realityn juontajaksi.

BB Extraa ja myöhemmin ohjelman päälähetystä juontanut Pimiä viihtyi Big Brotherin parissa neljä vuotta. BB-vuosiltaan Pimiälle on jäänyt mieleen monta kilpailijaa, joiden edesottamuksia hän seurasi mielenkiinnolla.

- Erityisen hyvin aikaisempien kausien voittajista on jäänyt mieleenPerttu Sirviö ja Sauli Koskinen, jotka tunnen nyt työn kautta muutenkin.

Vappu Pimiä oli mukana tekemässä Big Brotheria vuosina 2005-2009. Kuva vuodelta 2009.­

Big Brother on edelleen Pimiän yksi lempiohjelmista.

- Muistelen Big Brotherin aikojani todella hyvillä mielin! Se oli hieno ja opettavainen kokemus. Pidin ohjelman katsomisesta taukoa pari vuotta, mutta katsoin silti vähintään jokaisen kauden avausjakson. Viime vuoden Julkkis Big Brotheria tapitin kyllä silmät tarkkana, hän nauraa.Vapun valtakunta MTV3-kanavalla 5.9. alkaen klo 18.30.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?