Lempi

Viihde

BB-voittaja Sari: "Ihmiset tunnistavat, vaikka BB:stä on aikaa jo kahdeksan vuotta"

Julkaistu:

big brother
Big Brotherin kymmenes kausi starttaa sunnuntaina. IS selvitti mitä edelliskausien ikimuistoisimmat asukkaat ovat puuhanneet BB:n jälkeen.
Suomen Big Brother -talo Espoossa täyttyy sunnuntaina jälleen 100 000 euron voittopotista kisaavista asukkaista. Ensimmäisestä Big Brother -kaudesta on ehtinyt vierähtää jo vuosikymmen.

Kokkolalainen Sari Nygren nappasi Big Brotherin toisen kauden voiton vuonna 2006. Voiton jälkeen Nygren palasi koulun penkille.

- Voittorahoilla opiskelin maskeerajaksi ja muutin Joensuuhun opiskelemaan hiusmuotoilua. Sieltä muutin takaisin Kokkolaan, johon perustin oman kampaamon, hiusmuotoilija-maskeerajana nykyään työskentelevä Nygren kertoo IS:lle.

Taloon yleisöäänillä

Nygren päätyi Big Brotheriin yleisöäänien perusteella, kun katsojat saivat valita oman suosikkinsa talon asukkaaksi.

- Löin kavereiden kanssa vetoa ja päädyin sitten hakemaan Big Brotheriin. Menin tuolloin taloon pää tyhjänä ja ilman mitään ennakko-odotuksia, hän naurahtaa.

- BB:stä tuli tosi positiivinen juttu elämässäni. Siitä jäi paljon hyviä muistoja ja ystäviä.

Nygren kertoo Big Brotherin olleen hänelle kaikin puolin upea kokemus, mutta vuoden 2006 jälkeen naista on nähty harvoin julkisuudessa.

- On ollut tosi iso yllätys miten hyvin ihmiset muistaa ja tunnistaa, vaikka Big Brotherista on aikaa jo kahdeksan vuotta. Etenkin kun olen asiakaspalvelutyössä niin ihmiset tulevat usein kertomaan, että tykättiin susta tosi paljon talossa ja olit hyvä tyyppi.

- Olin varmaan niin siististi  ja kiltisti talossa, ettei kukaan ole koskaan tullut sanomaan mitään pahaa päin naamaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. 6

      Nainen ei päässyt ulos palavasta asunnosta Kauhavalla – naapuri pelasti harjanvarren avulla

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Tiia, 22, putosi Idolsista – he kolme kisaavat voitosta!

    9. 9

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    10. 10

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    5. 5

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    6. 6

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    7. 7

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    8. 8

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. Näytä lisää