Sebastian

Viihde

Pia Nykänen: Ihmiset kuvittelivat, että tulisimme eri koneella häämatkalta

Julkaistu:

ONNELLISET
Matti Nykänen ja Pia Nykänen puhuvat viikonvaihteen Ilta-Sanomissa avioelämästään.
Häämatkaltaan palannut pari on huomannut, ettei heidän onneensa uskota.

- Huomasin netin erilaisilta keskustelupalstoilta, että monikaan ei uskonut meidän palaavan samalla koneella takaisin. Mutta kyllä me sillä tultiin, Pia virnistää.

Matilla on tähän sanansa sanottavanaan.

- Kuten tiedetään, mulla on näitä suhteita (ollut aiemmin viidesti naimisissa) ollut ja mennyt, mutta Pia on ensimmäinen nainen, joka oikeasti ymmärtää mua. Hän osaa myös käsitellä meikäläistä, ja sehän on myönnettävä, että en mä aina mikään helppo tapaus ole, Matti puolestaan korostaa.

- Pia on paras vaimo mulle.

Maailman kaikkien aikojen parhaaksi mäkimieheksi kehutun Matin ympärillä on aina pyörinyt myös niin sanottuja perskärpäsiä, erilaisia onnenonkijoita. Tämä ei Piaa kuulemma haittaa.

- Olen jo tottunut siihen. Kun ihmiset tapaavat meidät, olimme sitten kaupassa tai kadulla, palaute on kuitenkin aina positiivista. Mattia kehutaan, ja minua puolestaan kannustetaan pysymään hänen rinnallaan. Hiljattain eräs mummokin totesi, että koita sinä Pia viimein tehdä Matista kunnon mies, Pia sanoo naurahtaen.

- Sitten netissä on tietysti kasapäin ennustuksia, joissa meidän uskotaan eroavan viimeistään parin vuoden päästä. Mutta epäilijöille voi vaan sanoa, että kyllä tässä kuitenkin mennään onnellisesti kohti tulevaa.

Lue lisää viikonlopun Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    3. 3

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    6. 6

      Rocklegenda kaatui rappusissa ja kuoli

    7. 7

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    8. 8

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    9. 9

      Video ja kuvat ei herkimmille: Järkyttävä loukkaantuminen Valioliigassa – jalka murtui kahdesta kohdasta

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    3. 3

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    6. Näytä lisää