Viihde

TV:stä tutusta julkkispoliisista tutkintapyyntö - IL: Tunkeutui vankilaan

Julkaistu: , Päivitetty:

TV:stä tutun konstaapeli Marianne Kiukkosen epäillään tekeytyneen rikostutkijaksi ja menneen vankilaan tapaamaan huumetuomion saanutta tuttavaansa, Iltalehti kertoo.
Jim-kanavan Poliisit-sarjasta tuttua Marianne Kiukkosta epäillään Iltalehden mukaan virkarikoksesta.

Helsingin syyttäjänvirastosta vahvistetaan Ilta-Sanomille, että asiasta on tehty tutkintapyyntö, ja esitutkinta on käynnistetty.

Lisäksi Helsingin vankilan turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Tero Uuranmäki vahvistaa IS:lle, että hän teki Kiukkosesta tutkintapyynnön.

Epäily koskee erikoista tapahtumaketjua, joka sattui lehden mukaan 17. toukokuuta Helsingin vankilassa.

Iltalehti kertoo, että Kiukkonen ilmaantui yllättäen lauantai-iltana virka-asussa vankilan portille, esitti virkamerkkinsä ja sanoi tulevansa virkatehtävissä tapaamaan kymmenen vuoden tuomion saanutta huumerikollista.

IL:n mukaan tapaaminen ei kuitenkaan muistuttanut kuulustelutilannetta, vaan Kiukkonen muun muassa halaili vankia. Hänen partiokaverinsa odotti autossa vankilan edessä koko tapaamisen ajan, puolitoistatuntia.

Rikosepäilyn mukaan kysymyksessä olikin todellisuudessa yksityisluontoinen tapaaminen.

Marianne Kiukkonen nousi julkisuuteen 90-luvulla legendaarisesta Gladiaattorit-ohjelmasta, jossa hänet tunnettiin nimellä Amazoni.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt