Uljas

Viihde

TOP 10 - Nämä ovat suomalaisten suosikkibiisit karaokessa

Julkaistu:

Suomikaraoke
IS kysyi karaokejuontajilta, mitkä kappaleet heidän baareissaan soivat juuri nyt.
Iltapäivän aurinko lämmittää katuja Helsingin Kalliossa, mutta Aleksis Kiven kadun Populus-baarin hämärä näyttää samalta kellonajasta riippumatta.

Kari Tapion kappaleen Se jokin alkaa ensitahdit kajahtavat ilmoille, ja mikrofonia pitelevä Heikki Vesanen seuraa silmä kovana, milloin sanat alkavat juosta monitorin ruudulla.

Paikalla on kymmenkunta vannoutunutta karaokeharrastajaa, jotka laulavat suosikkikappaleitaan, vieläpä nuotilleen, ja hillitysti vain yhden tai kahden tuopin voimalla. Tänne ei olla tultu juomaan, vaan laulamaan.

Heikki Vesasen suosikkiartisteja ovat Reijo Taipale ja Kari Tapio, joiden laulujen tarinat merkitsevät hänelle paljon.

- Samoja jälkiä ollaan elämässä menty. Heillä on ja oli kokemusta elämästä.

Myös Kaija Tuohisto-Kokko ja Milja Komu ovat paikalla, kuten melkein joka päivä.

Milja Komu kertoo, että hänen koskettavat muistonsa liittyvät erityisesti
Edith Piafin lauluun L'Hymne à l'amour eli suomeksi Hymni rakkaudelle. Hän lauloi kappaleen lomalla hotelli Ellivuoressa viitisen vuotta sitten, kun hänen aviomiehensä oli vielä elossa, mutta tällä oli todettu syöpä.
Elinaikaa oli noin vuosi, jonka jälkeen mies kuoli.

- Muut vieraat tiesivät tilanteen. Siinä meni itkuksi kuulijoilla, ja mieheni itki vuolaasti, Komu kertoo.

Karaokessa suomalaiset ilmaisevat tunteitaan vuodesta toiseen samojen suosikkikappaleiden välityksellä.

IS kysyi viiden suositun karaokebaarin tai -ketjun juontajilta ympäri Suomen, mitkä kappaleet heidän baareissaan soi. Kärjessä olivat tutut ikivihreät Paula Koivuniemeltä ja Vesa-Matti Loirilta, mutta myös verraten uudet artistit kuten Suvi Teräsniska pääsivät listalle.

1. Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen
2. Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä
3. Anna Hanski: Kotiviini
4. Celine Dion: My Heart Will Go On
5. Suvi Teräsniska: Hento kuiskaus
6. Paula Koivuniemi: Perhonen
7. Souvarit: Sininen huivi
8. Paula Koivuniemi: Kuuleeko yö
9. Tamara Lund: Lapin tango
10. Finlanders: Oikeesti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    8. 8

      Kansa äänesti: Jean Sibelius on vuosisadan kulttuuripersoona – katso myös muut palkitut

    9. 9

      Lento 12 tuntia myöhässä – näin Heidi sai 1600 euron korvaukset

    10. 10

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    10. 10

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää