Laura

Viihde

Idols-finalisti hakee Amerikasta potkua osaamiseen – työn alla aito jenkkiaksentti

Julkaistu:

Levytyssopimus
Vuoden 2013 Idols-kisan kolmanneksi itsensä laulanut Nomi Enckell on parhaillaan kielimatkalla Orlandossa, Floridassa.
Levytyssopimuksen suomalaisen levy-yhtiön kanssa allekirjoittanut Nomi Enckell haluaa oppia jenkkiaksentin kunnolla.

-Tulin kielikurssille opiskelemaan englantia, katselemaan nähtävyyksiä ja nauttimaan lämmöstä. Haluan oppia jenkkiaksentin kunnolla – ja muutenkin puhumaan englantia mahdollisimman hyvin, Enckell luettelee.

Encell kertoo viihtyneensä Universal Studiosilla ja Daytona Beachin hiekkarannalla. Lisäksi hän pitänyt hauskaa Disneylandissa ja moikkasi alligaattoreita Gatorlandissa

-Kaikki on ollut niin siistiä, ettei sitä oikein pysty edes käsittämään, että on oikeasti täällä. Koulua on lähes, joka päivä. Meillä on täällä niin paljon tekemistä, että on vaikea sanoa, mikä on kaikista parasta, Enckell pohtii.

Musiikkialan kontakteja Enckell ei ole matkalla solminut. Suomessa Enckell on solminut levytyssopimuksen Eurorecordsin kanssa. Syksyllä ilmestyy ensimmäinen single, Siipien suojaan.

-Se syntyi mummoni kuoleman jälkeen. Managerini Hannele Laurila on kannustanut minua juuri omien biisien tekemiseen.

-Haluan tehdä musiikkia, joka koskettaa, itkettää, naurattaa tai ihan mitä vaan, mutta haluan, että se herättää ihmisissä tunteita. Se on tärkeintä. Haluan ihmisten nauttivan, kun he kuuntelevat musiikkiani.

-Matkan aikana mieleeni on painunut monia aiheita, joista voisi kirjoittaa ja säveltää lauluja omalle levylle. Täytyy sitten koti-Suomessa katsella, mitä niistä syntyy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuvat Suomeen

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    5. 5

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    6. 6

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    7. 7

      Pikkupoikien kuvaama video ihastuttaa: Jesse Puljujärvi vietti vapaapäivää pelaamalla lasten kanssa – ”Mähän sanoin!”

    8. 8

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Jussi Jokinen yllättyi NHL-seuran ratkaisusta, puhuu suunsa puhtaaksi – ”Monet kerrat kirjoitettu tästä liigasta ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    7. 7

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    10. 10

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuvat Suomeen

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    5. 5

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    6. Näytä lisää