Liisa, Elisa

Viihde

Vesa Keskinen: ensimmäinen vaihdettu vaippa balsamiin ja vitriiniin

Julkaistu:

Vesa Keskinen kertoo IS:n haastattelussa elämäntapamuutoksestaan ja perhe-elämästään.
Miten perhearkenne sujuu?

- Minulla ei ole koskaan sujunut yhteiselo kenenkään naisen kanssa paremmin kuin Janen kanssa. Kauan se kesti ennen kuin se oikea löytyi, mutta kohdallani odottaminen todella kannatti. Elämme arjessa hyvin pitkälle vauvan ja Kyläkaupan vaatimien aikataulujen mukaan.

Miten päivät rakentuvat?

- Päivämme ovat hyvin erilaisia. Varsinkin nyt, kun koko kesä kuvataan uutta reality-sarjaa teeveeseen. Janen päivät menevät tarkalleen vauvan ruoka- ja unirytmien mukaan, mutta muuten hänenkin päivänsä ovat hyvin erilaisia. Varsinkin nyt, kun vieraanamme on hänen äitinsä ja
Maria-tyttäremme kummisetä. Minä elän Kyläkaupan vaatimilla ehdoilla, mutta vauva toki ajaa aina senkin edelle. Pyrimme viettämään mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Onneksi Jane on kärsivällisyydessä vertaiseni.

- Meillä on niin sekava elämä positiivisessa mielessä, ettemme selviäisi ilman toistemme kunnioitusta ja maailman parasta henkilökuntaamme. Henkilökuntani on auttanut meitä myös perhe-elämässä, kun minä en ole ehtinyt aina joka paikkaan. Esimerkiksi neuvolassa Jane ja Maria ovat käyneet henkilökuntani edustajan kanssa, kun minulla oli pakollinen meno.

Millainen esikoisesi on?

- Varmasti isän silmissä esikoinen on aina maailman suloisin ihme. Niin myös minun mielestäni. Ihana, naurava kikkarapää. Aina iloinen. Toki itkee, kun nälkä tai kun on vaipanvaihdon aika.

Valvottaako hän öisin?

- Maria nukkuu todella hyvin. Minä en ole kertaakaan herännyt hänen itkuunsa. Hän kuitenkin aina haluaa juoda tuttipullollisen maitoa noin klo 5. Näin Jane on minulle kertonut.

Oletko jo vaihtanut vaippoja?

- En ole. Haluan siitä kokemuksesta täydellisen eli kaikilla mausteilla. Lapsen kakka alkaa haista vasta hänen syötyään lihaa eli tällä hetkellä hajuelementti vielä puuttuu. Olen leikkimielisesti miettinyt, että kun kyseinen kysymys on minulle esitetty nyt noin tuhat kertaa, niin pitääkö se ensimmäinen vaippa balsamoida ja laittaa vitriiniin. Lienee maailman kiinnostavin vaippa.

Onko toinen lapsi suunnitelmissa?

- On, mutta vielä ei ole sen aika. Minulle sopisi vaikka heti, mutta Jane haluaa vielä antaa täysipainoisesti aikaa Marialle.

Miten lapsi on muuttanut suhdettanne?

- Maria on lujittanut suhdettamme. Nyt me olemme perhe. Muutos on ollut melkoinen.

Täytät pian 47 vuotta, onnea jo etukäteen! Mitkä ovat elämäsi ikimuistoisimmat hetket?

- Tällä hetkellä ne luonnollisesti ovat ensitapaamiseni Janen kanssa. Se ihmeellinen yhteenkuuluvuuden tunne kielimuurista huolimatta. Ja Marian ensinäkeminen.

- Työelämän ikimuistoisin hetki on, kun pääsin isäni saappaisiin 20 vuotta.

Mikä tilanne / tapahtuma / henkilö on vaikuttanut sinuun eniten?

- 15-vuotiaana saamani vakava sydämen tiheälyöntikohtaus. Näin pelkää mustaa ja sillä taustalla erivärisiä palloja. Isäni vei minut sataa ja tuhatta sairaalaan. Oman muistini mukaan sydämeni löi sairaalan mittarin mukaan yli 300 kertaa minuutissa. Olin varma, että kuolen.

- Silloin vannoin, että jos tästä selviän, niin elämässäni ei negatiivisuutta tule ole olemaan. Koin tietynlaisen herätyksen. Koin saaneeni toisen mahdollisuuden - ymmärsin, että elämän tarkoitus on olla hyvä, pyrkiä auttamaan toisia ja ajatella positiivisesti.

Olit pitkään ilman alkoholia. Mikä on tällä hetkellä suhteesi alkoholiin?

- Se on pikku paheeni suklaan, salmiakin ja liian tulisten mausteiden ohella.

Pelkäätkö, että alkoholin käyttösi lähtee vielä joskus käsistä?

- En pelkää mitään! En edes kuolemaa, koska jos se olisi halunnut minut korjata, niin olisi käynyt jo satoja kertoa elämäni aikana. Alkoholin käyttö on yksinkertaista matematiikkaa. Joskus ihminen saattaa inhimillisenä olentona mennä laskuissa sekaisin. Sallittakoon meille kaikille erehtyväisyys. Se on inhimillistä.

Miten Tuurin kyläkaupalla menee taloudellisesti?

- Mennyt kirjanpidon mukaan tasaisesti verrattuna viime vuoteen. Olen tyytyväinen. Edessä on vielä jotain sellaista, jota aika harva osaa arvata. Ensimmäinen todella positiivinen vuosi tulee olemaan vasta vuosi 2017. Ja sekin on mahdollista vain tietyin keinoin. En halua sekaantua politiikkaan...vielä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. 6

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    9. 9

      Kiinassa kuolleen 14-vuotiaan lapsimallin kuolemasta liikkuu hurjia huhuja – viranomaiset kumoavat väitteet myrkytyksestä

    10. 10

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. Näytä lisää