Jari, Jalmari

Viihde

Poliisit Sanna Suutarin kotiin – mies otettiin kiinni

Julkaistu:

Poliisi kutsuttiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Viidakon tähtösen Sanna Suutarin kotiin Helsingissä.
Helsingin poliisin mukaan yksi ihminen on otettu kiinni.

- Tapausta tutkitaan pahoinpitelynimikkeellä. Henkilö pidetään 24 tuntia maksimissaan kiinni, tässä vaiheessa häntä ei ole pidätetty. Sitten kun on kuultu, hänet päästetään todennäköisesti vapaaksi, Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Hannu Kortelainen kertoo.

Kortelaisen mukaan hälytys tuli aamuyöstä 10. heinäkuuta.

- Asianosainen on itse soittanut poliisin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sanna Suutari asuu Helsingissä yhdessä avomiehensä ja heidän viisivuotiaan poikansa kanssa.

"Liittyy yksityisasiaan"

Nyt poliisi pyrkii saamaan kaikki asianosaiset kuulusteltua. Sanna Suutarin ja hänen miehensä lisäksi asunnossa oli pahoinpitelyn sattuessa paikalla kolmaskin henkilö, jota halutaan myös kuulla.

Lisäksi paikalla oli lapsi, joka ei kuitenkaan ollut osallisena tilanteessa.

Sanna Suutari vahvistaa IS:lle, että hänen asunnossaan kävi viime yönä poliisi.

- Pitää paikkansa, mutta liittyy yksityisasiaan. Nyt hoidetaan asiaankuuluvat kuulustelut, ja jatketaan siitä, Suutari kertoi, muttei ottanut kantaa pahoinpitelyepäilyyn.

Suutari vakuutti kaiken olevan kunnossa.

- On, kaikki on tällä hetkellä hyvin. Kaikki on hallinnassa.

Pahoinpitelystä yleensä sakkotuomio

Rikoskomisario Hannu Kortelaisen mukaan kyseessä ei ollut vakava pahoinpitely, eikä uhria kuljetettu sairaalahoitoon.

Kortelainen kuitenkin kertoo, että tällaisessa tapauksessa tuomio saatetaan langettaa, vaikka asianosaiset eivät haluaisikaan nostaa syytteitä.

- Parisuhdeväkivaltatapauksissa se ei ole pelkästään omasta tahdosta kiinni, se ei pelkästään riitä syyksi.

Kortelaisen mukaan tämän tyyppisestä rikoksesta saa yleensä sakkotuomion.

- Mutta rikoslain mukaan voi saada maksimissaan kaksi vuotta vankeutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    2. 2

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    3. 3

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    4. 4

      Mikael Gabriel sopi Nelosen kanssa julkisen riitansa – ”Tunnen helpotusta”

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

    9. 9

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    10. 10

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    2. 2

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    3. 3

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    4. 4

      Mikael Gabriel sopi Nelosen kanssa julkisen riitansa – ”Tunnen helpotusta”

    5. 5

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    6. Näytä lisää