Lily Allen toi tuttipullot lavalle Ruisrockissa - Viihde - Ilta-Sanomat

Lily Allen toi tuttipullot lavalle Ruisrockissa

Viiden vuoden tauon jälkeen uuden levyn alkuvuodesta julkaissut Lily Allen pisti pystyyn Ruisrock-lauantain päätteeksi hymyn huulille nostattavat bileet.

Lily Allen oli Ruisrockin odotetuimpia esiintyjiä. Kuva on Glastonburysta Englannista, jossa Allen esiintyi kesäkuun lopulla.­

6.7.2014 12:15

Setti käynnistyi uuden Sheezus-albumin nimiraidalla. Uuden levyn kappaleita kuultiin enemmänkin.

Tanssityttöjen vauhdittaman show erikoisuus löytyi lavasteista. Kaikkea on lavalla nähty, mutta ei vielä aiemmin lukemattomia pystyssä olevia metrin korkuisia tuttipulloja.

Allenin showssa ne loistivat pimeään yöhän milloin kirkaissa väreissä, milloin pastellisävyissä.

Räväkkyydestään tuttu Lily Allen toi arvatenkin esityksensä lavastusidean mukanaan Sheezus-levyn myötä päättyneeltä äitiyslomaltaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?