Tatu, Daniel

Viihde

Illalla televisiossa: Miksi Grace Kelly kieltäytyi Hitchcockin elokuvan pääroolista?

Julkaistu: , Päivitetty:

tv-tärpit
Monacon ruhtinatar oli jo kertaalleen suostunut esittämään Marnien roolin, kun hän yhtäkkiä vetäytyi hankkeesta.
Marnie, vaarallisella tiellä, Sub klo 23.45
Edelleen kiertää monta legendaa siitä, miksi Monacon ruhtinatar Grace (1929–1982) kesäkuun alussa 1962 äkkiä vetäytyi Marnien roolista.

On väitetty, etteivät monacolaiset pitäneet sopivana sitä, että heidän ruhtinattarensa esittäisi frigidiä varasta ja näyttelisi kiihkeitä kohtauksia Sean Conneryn kanssa. Tosiasiassa filmin juoni ei ollut tuolloin vielä yleisesti tiedossa eikä Conneryn nimeä ollut edes mainittu elokuvan yhteydessä. Toisaalta Monacossa mietittiin, oliko avioliitto kriisissä, kun ruhtinatar harkitsi taas näyttelemistä. Ruhtinas Rainierin (1923–2005) on kerrottu kuitenkin kannustaneen keskenmenojen masentamaa puolisoaan elokuvahankkeeseen.

Ruhtinatar Gracen piti kuvata elokuva lomaillessaan perheineen Yhdysvalloissa 1962, mutta pian selvisi, että Marnien kuvaukset siirtyisivät. Tilannetta mutkisti myös Ranskan ja Monacon välillä puhjennut verokiista. Ruhtinattaren väitettiin palaavan elokuviin kerätäkseen pienelle maalleen sympatiaa. 

Elokuvayhtiö MGM taas muistutti ohjaaja Alfred Hitchcockia, että ruhtinattarella oli voimassaoleva sopimus heidän kanssaan ja vaati päästä mukaan elokuvan tekemiseen.

On myös väitetty ruhtinattaren tulleen keväällä 1962 yllättäen raskaaksi ja saaneen uuden keskenmenon kesäkuussa 1962. Jos raskaus olisi saanut jatkua, hän ei olisi voinut kuvata Marnieta syksyllä kuten alunperin suunniteltiin.

Inhimillisesti ottaen ei ole lainkaan yllättävää, että ruhtinatar näiden ristipaineiden keskellä vetäytyi elokuvahankkeesta.

Lue juttu Marnie-elokuvan syntyvaiheista ja päärooliin valitun Tippi Hedrenin koettelemuksista IS Tv-lehdestä!

Kekäläisen kesäduuni, TV1 klo 21.00
Puoli seitsemän -makasiiniohjelmasta tuttu Mikko Kekäläinen kunnostaa autioituvaa hotellia. Vieraanaan hänellä on julkisuudesta tuttuja henkilöitä, joiden entisistä "duuneista" voi olla hotellin pyörittämisessä apua. Ensimmäisenä vieraina nähdään laulaja, ex-baarimikko Jari Sillanpää.

Conchita - Itävallan kuningatar, Teema klo 21.00
Lyhyt dokumentti Itävallan euroviisuvoittajasta, parrakkaan naisen hahmon luoneesta Tom Neuwirthista.

Crash, Fox klo 21.55
Paul Haggis voitti esikoisohjauksellaan parhaan elokuvan Oscarin. Monikulttuurisen Los Angelesin erilaiset kohtalot kietoutuvat yhteen. Pääosissa mm. Matt Dillon ja Sandra Bullock.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tyttöystävä sai tarpeekseen rakkaansa ”pikkujoulurännistä” – mies ohitti juomakiellon ovelalla tavalla

  2. 2

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  3. 3

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  4. 4

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  5. 5

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  6. 6

    Kodin makeaan hajuun on syytä puuttua – syy voi löytyä lattiasta

  7. 7

    Kuvat leviävät: Kuningatar Elisabet tapasi nigerialaisen pariskunnan – poikkeuksellinen ”vaatemoka”

  8. 8

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  9. 9

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  10. 10

    Mika Salo neuvottelijana – on saamassa venäläisen suojattinsa F1-kisakuskiksi: ”Se on aika lähellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  3. 3

    Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

  4. 4

    Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

  5. 5

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  6. 6

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  7. 7

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  8. 8

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  9. 9

    Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

  10. 10

    Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  2. 2

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

  6. 6

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  7. 7

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  8. 8

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tyttöystävä sai tarpeekseen rakkaansa ”pikkujoulurännistä” – mies ohitti juomakiellon ovelalla tavalla

  2. 2

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  3. 3

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  4. 4

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  5. 5

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  6. Näytä lisää