Laura

Viihde

Suurin pudottaja -tähti riisui kaikki vaatteensa - mikä muskelimimmi!

Julkaistu:

SUURIN PUDOTTAJA
Amerikan Suurin pudottaja -sarjan kuntovalmentajana tunnettu Jillian Michaels on riisunut kaikki vaatteensa Shape-lehteä varten.
40-vuotias Jillian Michaels pitää itseään nykyään paremmannäköisenä kuin 20-30-vuotiaana.

Michaels muistuttaa Shape-lehdessä, että naisilla fyysinen voimakkuus vaikuttaa kaikkeen elämässä. Hän sanoo pitävänsä vahvoista käsivarsistaan erityisesti siksi, että niiden ansiosta hän jaksaa kannella lapsiaan.

Katso rohkeat kuvat täältä!

Michaels toivoo ihmisten rakastavan vartaloaan, vaikka siinä olisikin omasta mielestään puutteistaan.

- Haluanko paremman pepun? Toki, mutta olen terve ja voin pitää tiukkoja farkkujani, ja se riittää!

Pari vuotta sitten Michaels julkaisi kirjan Rajaton, jossa kertoi omasta kamppailustaan painonsa kanssa ja antoi vinkkejä elämänmuutokseen.

Michaels halusi viestittää kirjallaan, että ihmiset voivat olla mitä tahansa haluavat, kunhan uskovat itseensä. Myös hän itse on noudattanut tätä filosofiaa.

Tunnettu kuntovalmentaja ei kuitenkaan aina ole voinut näin hyvin. Hän painoi jopa 79 kiloa ollessaan 12-vuotias.

- Kun olin 14-vuotias, äitini tutustutti minut kamppailulajeihin. Se muutti elämäni. Saavuttamani vahvuus ei ollut ainoastaan fyysistä. Se sai aikaan suuren muutoksen, Michaels kertoi IS:lle vuonna 2012.

Hän uskoo, että suuri osa ihmisistä tavoittelee elämässään menestyksekästä uraa ja maallista mammonaa, mutta on samalla tyytymätön elämäänsä.

- Rahalla ei saa rakkautta – tai onnea. Ihmisten pitäisi keskittyä myös muihin elämän osa-alueisiin, Michaels muistutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. 6

      Dopingtestaajien ilmestyminen aiheutti joukkopaon yleisurheilukisoissa Venäjällä – 36 urheilijaa ”sairastui” yllättäen

    7. 7

      Kekkonen sai tarpeekseen Suomen natseista – 1977 Supolle lähti tuima kirje: ”Mikä tämä tanssi Siitoimen ympärillä on?”

    8. 8

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    9. 9

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    10. 10

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    9. 9

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Trump jakoi kehittämänsä ”valemediapalkinnot” – twiitin jälkeen verkkosivu kaatui heti

    5. 5

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    6. Näytä lisää