Rasmus, Asmo

Viihde

HIM ja Stefan Lindfors palkittiin vuoden videosta Amerikassa

Julkaistu:

Suunnittelija, kuvanveistäjä ja myös musiikkivideoiden tekijä Stefan Lindfors on palkittu Amerikassa HIM-yhtyeelle tekemästään musiikkivideosta.

Kyseessä on HIMin kappale Into the Night ja sen musiikkivideo. Ohjauksen lisäksi Stefan Lindfors on tehnyt musavideoon myös käsikirjoituksen, ja video on kuvattu Helsingissä sekä Roomassa.
 
Yhtye sai vuoden videon palkinnon Noisecreep-sivuston järjestämässä Creepies-gaalassa.

Työssä Lindforsia auttoi elokuvaaja Anssi Leino ja leikkauksesta huolehti Lontoossa Warren Meneely maaliskuussa viime vuonna.

Lindfors iloitsee palkinnosta.

-  Sain aikoinani vision nauravista noita-akoista menneeltä ajalta. Kun sitten kuuntelin HIMin kappaletta lentokoneessa talvella 2013, alkoi idea syntyä. Olimme jo sopineet, että teen HIMille “Tears on Tape”-levyn tittelibiisistä filmin.

- Pyysin myös, että saan samalla tehdä “Into the Night” -biisistä toisen filmin nimen omaan noitavisioni pohjalta. Kundit näyttivät vihreää valoa ja molemmat filmit kuvattiin sekä leikattiin viime vuoden maaliskuussa, Stefan Lindfors muistelee työprosessia, joka nyt toi palkinnon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

    5. 5

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    6. 6

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    7. 7

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    8. 8

      Vuosaaren poikkeuksellisesta palkkamurhasta tuomittu Raimo Andersson anoi ehdonalaiseen – hovioikeus tyrmäsi hakemuksen

    9. 9

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    10. 10

      Kim Jong-unin velipuolen salamurhasta syytetyt naiset palasivat rikospaikalle pyörätuoleissa, käsiraudoissa ja luotiliiveissä – 100 poliisia turvana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    8. 8

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    9. 9

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    10. 10

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

    5. 5

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    6. Näytä lisää