Sebastian

Viihde

Karmivaa! Ahdistelija tunteja nukkuvan Sanda Bullockin kodissa

Julkaistu:

Hollywood-näyttelijä heräsi keskelle painajaista, kun konekiväärin omistava pakkomielteinen ahdistelija löytyi naisen kotoa.
Sandra Bullock sai hyytävän herätyksen sunnuntaina, kun hän löysi vieraan miehen kodistaan.

Superfaniksi kuvailtu mies onnistui murtautumaan tähden asuntoon yhden aikaan yöllä. Erityisen kammottavaa on se, että Bang-sivuston mukaan Bullock soitti apua vasta puoli seitsemältä aamulta. Tähti siis nukkui, kun ahdistelija vietti tunteja naisen asunnossa.

TMZ-sivuston mukaan Bullock lukittautui huoneeseen ja soitti apua, kun hän heräsi ja löysi ahdistelijan kotoaan. Virkavalta oli paikalla minuuteissa ja sai miehen kiinni tähden pihalta.

Sivuston mukaan ahdistelija tutkiskeli naisen henkilökohtaisia tavaroita eikä halunnut vahingoittaa, vaan tavata idolinsa kasvokkain.

On kuvailtu, että miehellä on pakkomielle näyttelijästä ja hän pitää jopa päiväkirjaa Bullockista. Ahdistelijalta löytyi myös konekivääri. Virkavallan mukaan konekivääri ei kuitenkaan ollut ahdistelijalla mukana murtautuessa tähden kotiin.

Miestä epäillään murrosta, ahdistelusta ja konekiväärin hallussapidosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Intercontinental-hotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

    5. 5

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    6. 6

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    7. 7

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    8. 8

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    9. 9

      Onko tuttusi tunnekylmä tyyppi? Yksi syy voi olla aleksitymia

    10. 10

      Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Intercontinental-hotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

    5. 5

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    6. Näytä lisää