Tässä ovat kaikki kevään ylioppilaat – Lähes 28 000 nimeä! - Viihde - Ilta-Sanomat

Tässä ovat kaikki kevään ylioppilaat – Lähes 28 000 nimeä!

Ylioppilastutkintolautakunta on julkaissut virallisen listansa kevään 2014 ylioppilaista tänään maanantaina.

26.5.2014 0:01

Ilta-Sanomat julkaisee lähes 28 000 nimen listan netissä sekä tänään maanantaina printtilehden yhteydessä ilmestyvässä ainutlaatuisessa ylioppilasliitteessä.

Ylioppilasliitteestä voit lukea muun muassa näyttelijä Outi Mäenpään mietteitä Jussi-poikansa itsenäistymisestä.

Entä muistatko vielä kesän 1996 ja joka paikassa soineen hittibiisin, jossa J. Karjalainen lauleskeli Väinöstä? Nyt 19-vuotias Väinö Karjalainen painaa tänä keväänä lakin päähänsä ja kertoo tulevaisuuden haaveistaan.

Lisäksi mukana muun muassa kotimaisen jalkapallon huippulupaus Joel Pohjanpalo ja paljon muita mielenkiintoisia haastatteluja tuoreista ylioppilasta.

Poimi myös vinkkimme juhlien kattaukseen ja kakkuihin, parhaisiin lahjoihin ja upeimpaan tyyliin.

Ja tietenkin kaikki yli 28 000 nimeä.

HUOM! Ylioppilastutkintolautakunnalta saaduissa listoissa ovat ne ylioppilaat, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa loppuun tämän kevään tutkinnossa, ja  jotka myös saavat lukion päättötodistuksen.

Osa uusista ylioppilaista on kieltänyt nimensä julkaisemisen.

Listoissa eivät ole ne ylioppilastutkinnon hyväksytysti suorittaneet, joilta puuttuu lukion oppimäärään kuuluvia kursseja.

Myöskään niitä ylioppilaita ei mainita, jotka ovat suorittaneet tutkinnon hyväksytysti jo joskus aiemmin, mutta jotka saavat lukion päättötodistuksen vasta nyt.

Listaan pääset täältä!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?